”Henkinen kärsimys lapselle ja eläimille tai harrastustoiminnan vaikeutuminen eivät ole sellaisia konkreettisia taloudellisia menetyksiä, joista tulisi määrätä korvausta” – Valtaosa puuterminaalihankkeesta kärsineistä yksityisistä maanomistajista joutui tyytymään haitan- ja vahingonkorvauksissaan vaadittua vähäisempään

Akaan raakapuuterminaalin rakentamisesta yksityisille maanomistajille aiheutuneista haitoista annettiin korvauspäätökset Maanmittauslaitoksen Viialan Sampolassa pitämässä ratatoimituksen loppukokouksessa 9. kesäkuuta. Valtaosa korvauksia hakeneista ei saanut kokouksessa haluamaansa. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Kesäkuussa valtio lunasti Hirsikankaan liepeillä sijaitsevalle Akaa Pointin yritysalueelle rakennetun raakapuuterminaalin alueen Akaan kaupungilta omistusoikeudella noin puolella miljoonalla eurolla.

Terminaali oli valtion Väyläviraston hanke ja kustansi noin 10 miljoonaa euroa.

Kaupungin saamista omistusoikeuskorvauksista päätettiin Maanmittauslaitoksen Viialan Sampolassa pitämässä ratatoimituksen loppukokouksessa 9. kesäkuuta.

Samassa kokouksessa annettiin päätökset terminaalialueen lähistöllä asuville ja sieltä maata omistaville yksityishenkilöille myönnettävistä korvauksista koskien terminaalin rakentamisesta aiheutuneita haittoja.

Kurjenkalliontien ja Yläkarontien yksityistien tiekunnalle tuli raakapuuterminaalihankkeen myötä lisää tietä kunnossapidettäväksi. Kuva: Oona Eskeli.

Satasesta kymppitonneihin

Ratatoimituksen korvausselitelmästä on laskettavissa, että yksityisille maanomistajille myönnettyjen korvausten mediaanisuuruus on 1 230 euroa per kiinteistö.

Valtaosa korvauksia hakeneista ei saanut haluamaansa, sillä kesäkuussa määrätyt korvaukset ovat tyypillisesti, ja osin huomattavasti, vaadittua pienempiä.

Pienin korvaus yksittäiselle kiinteistölle on 100 euroa ja kolme suurinta puolestaan 20 404,96 euroa, 7 043 euroa ja 5 964 euroa.

Reilun seitsemän ja hieman alle kuuden tonnin euron korvaukset liittyvät kumpikin uuteen yksityistieyhteyteen: niillä korvattiin sekä yksityisomistuksessa ollutta metsämaata, johon tätä uutta tietä osin rakennettiin, että lisääntyneitä kunnossapitokustannuksia ja tieyksikkölaskelman päivittämistä tiekunnalle.

Pääosa suurimmasta myönnetystä korvauksesta liittyi puuterminaalihankkeen vuoksi pilaantuneeseen talousvesikaivoon. Kuvan kasteluvesikaivoa ei ratatoimituksen yhteydessä tutkittu. Kuva: Oona Eskeli.

Talousvesikaivoja pilaantui

Suurimmasta myönnetystä korvauksesta pääosa on vahingonkorvausta talousvesikaivon pilaantumisesta.

Muilta osin summassa on korvausta esimerkiksi kiertohaitasta, jolla viitataan uusien tieyhteyksien käyttöönoton vuoksi pidentyneisiin kulkureitteihin. Kiertohaitan korvausta myönnettiin useille maanomistajille ja myös ilman erillistä vaatimusta.

Terminaalin rakentamisen yhteydessä tapahtuneen veden saastumisen vuoksi maanomistaja oli Maanmittauslaitoksen toimitusinsinöörin Jyrki Hautamäen mukaan solminut Väylävirastoa edustavan Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa sopimuksen, jossa ELY korvaa kiinteistön vesijohtoverkostoon liittymisestä aiheutuvat kustannukset.

– Ajatuksena oli, että maanomistaja olisi teettänyt vesijohtoverkostoon liittymisen ja takautuvasti saanut ELYltä korvauksen. Koska sopimusta ei ollut toimeenpantu loppukokoukseen mennessä eli vesijohdon asentamista ei ollut tehty, lunastustoimikunta päätti tällaisesta korvauksesta, Hautamäki taustoittaa.

Talousvesikaivo pilaantui lisäksi toisellakin terminaalialueen läheisellä kiinteistöllä, ja myös sen osalta oli tehty samanlainen kaivosopimus.

– Tälle kiinteistölle vesijohto oli loppukokoukseen mennessä asennettu, eli kaivoon liittyvää korvattavaa ei siksi enää ollut, Hautamäki toteaa.

Korvausselitelmäasiakirjan mukaan kaivovesiin liittyvää korvausta maksettiin vielä 3 000 euron edestä kiinteistölle, jonka kasteluvesikaivo oli osittain kuivunut.

Korvauksista päättänyt lunastustoimikunta katsoi kuivumisen tapahtuneen mitä todennäköisimmin siksi, että terminaalityömaan maa-ainesten läjittäminen on tukkinut vesisuonia.

Työnaikaisista haitoista 500 euroa

Useat yksityiset maanomistajat hakivat korvauksia terminaalin rakentamisen aikaisista haitoista kuten pölystä, melusta ja tärinästä. Osan haitoista on korvausvaatimusten mukaan koettu vaivaavan rakentamisen jälkeenkin.

Korvausselitelmän mukaan työnaikaisesta pölysaasteesta on näyttöä, mutta terminaalin valmistuttua sitä ei enää aiheudu, sillä terminaalissa ei suoriteta haketusta tai murskaustoimintaa.

Melua ja tärinää on mitattu erinäisillä kiinteistöillä sekä rakennusaikana että terminaalin valmistumisen jälkeen.

Kyseisiin mittaustuloksiin vedoten lunastustoimikunta on korvauksista päättäessään lausunut, että päivä- tai yöajan ohjearvot eivät ole melun eivätkä tärinän osalta ylittyneet millään mittauspaikalla.

Yhdellä kiinteistöllä toteutettiin myös valaistusmittauksia. Korvausasiakirjassa kerrotaan, että mittauksissa havaittiin terminaalialueen tiettyjen valonheittimien osalta yöllistä raja-arvon ylittymistä. Asiakirjan mukaan terminaalin rakennuttaja on luvannut puuttua ongelmaan säätämällä kyseisten valaisimien pystykallistuskulmaa.

Työnaikaisten haittojen osalta lunastustoimikunta piti useimmissa tapauksissa kohtuullisena korvauksena 500:aa euroa.

Terminaalin rakentuminen lähelle asutusta ei ollut sellaisenaan ratatoimituksessa korvattava asia, koska se on asemakaavan mukaista maankäyttöä. Rakentamisesta aiheutuneet haitat toimituksessa on kuitenkin käsitelty. Kuva: Oona Eskeli.

Terminaali on kaavan mukaista maankäyttöä

Osa lähellä puuterminaalialuetta asuvista oli hankkeen aiheuttamien haittojen lisäksi hakenut korvausta vielä erikseen kiinteistönsä arvon alentumisesta terminaalin ja teollisuusalueen rakentumisen vuoksi.

Nämä vaatimukset eivät tuoneet enää erillisiä korvauksia mahdollisten haitankorvausten lisäksi, koska sekä terminaalin että teollisuusalueen toteutuminen on asemakaavan mukaista maankäyttöä.

Kaavassa Akaa Pointin alueen käyttötarkoitukseksi on osoitettu rautatiealue ja varasto- ja teollisuusalue.

Korvauksia ei myönnetty myöskään asioista, joista ei lunastustoimikunnan näkemyksen mukaan aiheutunut konkreettista taloudellista menetystä.

Näin ollen korvauksia ei tullut esimerkiksi muutamien maanomistajien esille tuomista henkisistä ja fyysisistä kärsimyksistä, harrastustoiminnan vaikeutumisesta eikä eläimille aiheutuneista traumoista tai muunlaisista haitoista.

– Henkinen kärsimys lapselle ja eläimille tai harrastustoiminnan vaikeutuminen eivät ole sellaisia konkreettisia taloudellisia menetyksiä, joista tulisi määrätä korvausta, korvausselitelmässä esimerkiksi todetaan.

Yksityiset maanomistajat eivät valittaneet kesäkuussa annetuista korvauspäätöksistä. Valittaminen olisi ollut maksullista. Kuva: Oona Eskeli.

”Haitat eivät antaneet aihetta tämän isompiin korvauksiin”

Akaan Seudun heinäkuussa julkaistuun juttuun haastatteleman Kurjenkalliolla asuvan maanomistajan mukaan alueen asukkaat ovat pitäneet saatuja korvauksia vaatimattomina.

Korvauspäätöksistä ei kuitenkaan toimitusinsinööri Hautamäen mukaan saapunut määräaikana eli 23.6.–25.7. yhtäkään valitusta.

Valituksen tekeminen olisi maksanut 530 euroa, joka on valitusasian käsittelystä maaoikeudessa yleensä perittävä oikeudenkäyntimaksu.

Miksi kaupunki sai tämän hankkeen yhteydessä puolen miljoonan euron kokonaiskorvaukset mutta yksityiset tonnin tai muutaman?

– Koska näillä asioilla oli tässä tapauksessa iso ero. Kaupungilta lunastettiin hehtaaritolkulla maata omistusoikeudella terminaalia varten, mutta keneltäkään asukkaalta ei näin tehty. Hankkeesta asukkaille aiheutuneet haittakysymykset käsiteltiin kuitenkin asianmukaisesti, ja haitat eivät mittausten mukaan antaneet lunastustoimikunnalle aihetta tämän isompiin korvauksiin, Hautamäki vastaa.

Hautamäen mukaan kaupungin maita lunastettiin kaikkiaan 17,2 hehtaarin edestä.

Lue myös:

Kurjenkalliolla perheineen asuva Sami Lukkaroinen pettyi raakapuuterminaalin melusta ja muista haitoista tehtyihin korvauspäätöksiin ja niiden taustalla oleviin tutkimuksiin – Tontilla tehtyjen melumittausten tarkkoja tuloksia ei ole pyynnöstä huolimatta annettu ja saastuneista kaivovesistä kuultiin ainoastaan naapureilta (19.7.2022)

Valtio rakennutti raakapuuterminaalin Akaaseen ja maksaa siitä nyt kaupungille yli puoli miljoonaa euroa – Parisen vuotta kestänyt ratatoimitus myönsi korvauksia myös yksityishenkilöille (14.6.2022)

Raakapuuterminaalin rakentaminen toi mukanaan myös haittoja – Asukkaita neuvottiin korvausten hakemiseksi, asianosaisia muutamia kymmeniä (27.9.2021)

Akaa Pointin teollisuusalueen raakapuuterminaali on valmis – Puunkuljetukset alkavat heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä (30.6.2021)

Lue lisää

Chat Icon