Akaa-Volleylla ei ole mitään ongelmaa Akaa Areenan lattian kanssa: ”Kaupunki ja rakennusliike hoitakoon rakenteet kuntoon” – Katsomoiden avaamisesta ja lattioiden levytyksistä vastaa aina Päivänsäde Coaching

Suomen ja Unkarin välisessä lentopallomaaottelussa 28. toukokuuta osa Akaa Areenan pääkatsomosta oli siirretty kentän päätyihin tulostaulujen alle. Akaa-Volley ei puheenjohtajansa mukaan vastannut siirroista, ja Mestaruusliigan otteluissa päätykatsomoista ei tarvita. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Akaan kaupunki ja Viialaan valmistuneen Akaa Areenan pääurakoitsija Jatke Pirkanmaa ovat keskenään eri mieltä siitä, onko areenan ison salin katsomot hyväksytty kevään ja kesän vastaanottotarkastuksissa. Rakennustoimikunnan pöytäkirjan mukaan riidanalaisia katsomoita ei ole hyväksytty, mutta Jatkeen edustaja on toista mieltä.

– 13. huhtikuuta 2022 vastaanottopöytäkirjassa näin ei lue. Kohteen ulkopuolisten alueiden vastaanotossa 5. elokuuta 2022 tilaaja esitti jälkijättöisesti, että katsomoita ei olisi otettu vastaan, Jatkeen rakennuspäällikkö Jani Viitaharju kertoi Akaan Seudulle 31.8.

Viitaharjun mukaan Jatkeelle saapui Akaan kaupungin edustajalta 20. kesäkuuta 2022 ennen puolta päivää sähköposti, jossa mainitaan, että hallin käyttäjien pitäisi pystyä siirtämään katsomoa ilman lattiansuojalevytyksiä.

Hallin rakennustoimikunnan puheenjohtaja Harri Rantala (sd) kertoi Akaan Seudulle 30. elokuuta, että siirtokatsomoita eli pääkatsomon siirrettäviä osia on pakon edessä käytetty ja liikuteltu pelikentän päätyihin Suomen ja Unkarin välisessä lentopallomaaottelussa 28. toukokuuta.

– Suurimmat ongelmat ovat siirtokatsomoissa, mutta ei se tarkoita, että muuallakaan ei mitään vikaa olisi. Mielestämme katsomo ei ole tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen, Rantala totesi.

Viialan yhtenäiskoulun rehtori Saija Montonen, rakennustoimikunnan puheenjohtaja Harri Rantala ja Viialan yhtenäiskoulun vs. apulaisrehtori Kimmo Metsberg iloitsivat Akaa Areenan valmistumisesta avajaisten kutsuvierastilaisuudessa 13. toukokuuta. Kuva: Mikko Peltoniemi

Kaupunki teki väliaikaisen sopimuksen

Harri Rantalan mainitsema Suomi–Unkari-lentopallomaaottelu pelattiin Akaa Areenassa 28. toukokuuta. Ulosvedettävien katsomoiden avaaminen ja pääkatsomon lohkojen siirtäminen kentän päätyihin ja ottelun jälkeen takaisin kuului hallin käyttöpalveluista vastaavalle Päivänsäde Coachingille.

Akaan kaupunki kilpailutti hallin asiakas- ja valvontapalvelut helmi–maaliskuussa 2022 mutta ei saanut yhtään tarjousta. Sen jälkeen järjestetyssä suorahankinnassa tarjouksen jättivät Akaa-Volley ja akaalaisen Mari Tuhkasen yritys Päivänsäde Coaching.

Akaa-Volleyn tarjouksen suuruutta sivistyslautakunnan pöytäkirjat eivät kerro, mutta Päivänsäde Coachingin tarjous loppuvuodelle 2022 oli 68 000 euroa. Sivistyslautakunnan tämän vuoden talousarviossa oli varattu hallin asiakaspalvelu- ja valvontatehtävien ostopalvelukustannuksiin vain 33 300 euroa eli alle puolet tarvittavasta.

– Aikataulullisesti voi tulla esiin välttämätön tarve solmia väliaikainen ostopalvelusopimus Päivänsäde Coaching Oy:n kanssa, Vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén totesi sivistyslautakunnan esityslistalla.

Mari Tuhkasen mukaan tähän ratkaisuun myös päädyttiin.

– Väliaikainen lyhyempi sopimus on tehty ensin, ja sitä ollaan sitten jatkamassa, Tuhkanen kertoi Akaan Seudulle maanantaina 5. syyskuuta.

Tuhkasen mukaan hänen yrityksensä vastaa areenan toimivasta arjesta ja siitä, että kaikki sujuu. Sekä tarjouspyyntövaiheessa että sopimusta kaupungin kanssa tehtäessä oli Tuhkasen mukaan tiedossa, että hänen yrityksensä vastuulla on katsomoiden avaaminen, lattioiden suojaaminen levyillä katsomoiden kohdalla sekä katsomonosien siirtäminen levyjen avulla ison salin päätyihin. Hänelle nämä asiat eivät ole siksi tulleet yllätyksenä.

Tuhkanen kertoo, että hallilla on kaikki katsomoiden avaamiseen ja siirtämiseen tarvittavat levyt. Suomi–Unkari-lentopallomaaottelussa katsomoiden kanssa tehtiin Tuhkasen mukaan yhteistyötä muiden kanssa.

Oliko katsomoiden siirtäminen kentän päätyihin vaivalloista?

– Kyllä ne saa siirrettyä. Toki siinä on enemmän hommaa, kuin normipeleissä, Tuhkanen toteaa.

Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen iloitsi toukokuussa Suomi-Unkari-pelin jälkeen onnistuneesta ottelutapahtumasta. Tämän viikon lauantaina Akaa-Volley pelaa Akaa Areenassa ensimmäisen ottelunsa. Kuva: Mikko Peltoniemi

Akaa-Volley pelaa areenalla lauantaina

Akaa-Volleyn puheenjohtajan Torsti Mahlasen mukaan Akaa Areenan katsomoratkaisut eivät rajoita Akaa-Volleyn ottelutapahtumien järjestämistä.

– Jos kaikki pitävät puheensa, mitä on sovittu, meillä ei ole sen puolesta ongelmaa. Olemme tyytyväisiä, koska eihän sivukatsomoita keskeltä joudu liigapeleissä muuttamaan päätykatsomoiksi.

Mestaruusliigan otteluissa katsomon osia ei tarvitse siirtää tai jättää vetämättä auki myöskään vaihtopenkkien taakse tarvittavan tilan takia, vaikka maaottelussa näin tehtiin.

– Meillä voidaan molemmat pitkät sivut avata täydellisesti liigapeleissä. Siitä tulee noin tuhat paikkaa, Mahlanen sanoo.

Liigapeleissä ei tarvita myöskään pääkatsomon yläosassa olevan juoksusuoran päälle avattavaa katsomoa. Sen sijaan juoksusuoralla tarjotaan Torsti Mahlasen mukaan palveluja yleisölle.

Mahlanen sanoo, että kaupunki ei ole keskustellut Akaa-Volleyn kanssa katsomo-ongelmista.

– Ne ovat rakenteellisia ongelmia ja kuuluvat rakennuspuolelle. Me koetamme vain saada sinne katsojia. Kaupunki ja rakennusliike hoitakoon rakenteet kuntoon.

Akaa-Volley pelaa Akaa Areenassa harjoituspelin Hurrikaani Loimaata vastaan tämän viikon lauantaina 10.9. kello 17.

Lue lisää

Chat Icon