Kaupunginhallitus käsittelee tänään Akaa Areenan katsomokärhämää

Viialassa sijaitsevan Akaan kaupungin rakennuttaman liikuntahallin eli Akaa Areenan katsomoon liittyvää kärhämää käsitellään tänä iltana kaupunginhallituksessa. Kaupungin mielestä katsomoratkaisu ei ole tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen, ja hallin pääurakoitsija Jatke Pirkanmaa Oy on asiasta eri mieltä. Kuva on areenan avajaisista, joita vietettiin toukokuussa perjantaina 13. päivä. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Akaan tekninen lautakunta kokousti Viialan liikuntahallin eli Akaa Areenan katsomoratkaisusta eilen maanantaina 5. syyskuuta. Tänään tiistai-iltana 6. syyskuuta samaa asiaa käsittelee Akaan kaupunginhallitus.

Lautakunnan puheenjohtaja Kirsi Vaittinen (sd) avasi katsomoasian eilistä lautakuntakäsittelyä tänään tiistaina kertomalla, että aiheesta virisi kokouksessa paljon keskustelua ja että keskustelun jälkeen asiasta päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Vs. teknisen johtajan Jyrki Korhosen ehdotuksen mukaan lautakunta päätti esittää omalta osaltaan kaupunginhallitukselle muun muassa, että kaupunki pidättäytyy siirtokatsomoiden asentamiseen liittyvän 400 000 euron (alv 0) maksuerän maksamisesta ja että Jatke Pirkanmaa Oy:lta pyydetään 21.9.2022 mennessä vastaus siihen, aikooko se toteuttaa katsomoratkaisun tarjouspyyntöasiakirjojen mukaiseksi 31.12.2022 mennessä.

Hallin rakentajan eli Jatke Pirkanmaa Oy:n rakennuspäällikkö Jani Viitaharju totesi viime viikolla Akaan Seudulle, että hänen mielestään ei ole kahta sanaa siitä, etteikö areenan katsomo täyttäisi toimivuudeltaan tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia.

Merkittäviä erimielisyyksiä

Sen lisäksi, että Jatke ja hallin rakennuttanut Akaan kaupunki ovat eri mieltä siitä, onko katsomo sellainen kuin on tilattu, osapuolilla on erilaiset näkemykset siitä, onko kesäkuussa 2021 toimitetuista katsomosuunnitelmista huomautettu tai reklamoitu sekä siitä, onko katsomokokonaisuus hyväksytty ja vastaanotettu.

Toisin kuin kaupungin edustajat ovat kertoneet, Jatkeen Jani Viitaharjun mukaan kaupunki on huomautuksen tai reklamoinnin sijasta hyväksynyt katsomosuunnitelmat kesäkuussa 2021 ja itse katsomon 13. huhtikuuta 2022 pidetyssä vastaanottotarkastuksessa.

– Kohteen ulkopuolisten alueiden vastaanotossa 5. elokuuta 2022 tilaaja esitti jälkijättöisesti, että katsomoita ei olisi otettu vastaan, Viitaharju väitti myös viime viikolla.

Kaupunki odotti sopivampaa katsomoa

Rakentajan edustaja Jani Viitaharju on arvellut, että katsomoasiassa tilaajaa hiertää lattiamateriaalin suojalevyttäminen.

Areenan Taraflex-urheilulattia ei kestä katsomorakenteiden liikuttamista ilman suojaamista, ja sekä liikuttamisesta että suojaamisesta vastaa kaupungin kustantamana ostopalveluna paikallinen Päivänsäde Coaching.

Viitaharjun mukaan kyseinen Taraflex-materiaali on kaupungin valitsema ja ollut mukana tarjouspyyntöaineistossa.

Teknisen lautakunnan puheenjohtajan Kirsi Vaittisen tänään tiistaina Akaan Seudulle kertoman mukaan Akaa Areenaan on pitänyt olla tulossa katsomo, joka on lattiamateriaalin kanssa nykyistä yhteensopivampi.

– Lattiaratkaisu on tehty niin, että siihen sopiva katsomo on ollut tiedossa ja pitänyt tulla. Nyt toimitettu katsomo ei ole sellainen, Vaittinen sanoitti tilaajan näkemystä ongelman ytimestä.

Lue myös:

Akaa-Volleylla ei ole mitään ongelmaa Akaa Areenan lattian kanssa: ”Kaupunki ja rakennusliike hoitakoon rakenteet kuntoon” – Katsomoiden avaamisesta ja lattioiden levytyksistä vastaa aina Päivänsäde Coaching (6.9.2022)

Akaa Areenan urheilulattiat ovat markkinajohtajia mutta eivät liikuteltavien katsomoiden kuormaa kestäviä – Suojausvapaita vaihtoehtoja löytyy jopa samasta hintaluokasta (2.9.2022)

Akaa Areenan rakentaneen Jatkeen edustaja kommentoi absurdina pitämäänsä katsomovääntöä: ”Tuntuu, että ainoa asia, joka tässä hiertää, on suojalevyjen käyttöön kuluva aika” (2.9.2022)

Kaupunki ei ole hyväksynyt Akaa Areenan katsomoa – Rakennusurakoitsijaa on huomautettu ongelmista jo suunnitelmavaiheessa kesällä 2021 (31.8.2022)

Akaa Areenan vastaanottotarkastus on pidetty – Kaupunki ei ottanut rakennusta vastaan (30.6.2022)

Lue lisää

Chat Icon