Niin se elämä heittelee. Kun ryhdyin Akaan Seudun kolumnia jälleen laittamaan tulille pitkän tauon jälkeen, huomasin, että heinäkuussa olen kirjoitellut vailla huolen häivää lennokkaan ”kesämuusikko”-signeerauksen siivittämänä silloin ajankohtaisesta Sirkesalo-muistokonsertista Toijalan torilla. Se olikin mahtava kokemus, niin meille muusikoille kuin toivottavasti yleisöllekin. Noin 1200 ihmistä akaalaisen musiikkimestarin muiston hengessä mukana lämmitti kovasti mieltä, tekee niin edelleenkin. Kiitokset kaikille osallisille.
Nyt on kuitenkin taas syyskuu. Ilmat ja vedet ovat kylmenneet, illat pimenneet ja töihinkin täytyi palata. Ukrainan kriisi on eskaloitunut ja sähkön hinta pilvissä. Ensin mainitun osalta mekin Akaassa voimme pieneltä osaltamme auttaa, mikä on hienoa. Elämä muistuttaa arvaamattomuudestaan omallakin kohdalla: lähisukulainen sairastui yllättäen vakavasti ja menetti näkökykynsä. Hoitoasioiden huolehtiminen, tukiviidakon selvittäminen ja yksinasuvan huolien ja äkillisen elämänmuutoksen kohtaaminen on kysynyt voimia kaikilta asianosaisilta.
Suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä on toki paljon ylpeyden aihetta, mutta hiomistakin löytyy. Virkamies ei vastaa puhelimeen ja soittaa ehkä kolmen päivän päästä takaisin, jos ylipäätään soittaa. Hölmöjä virheitä sattuu: lääkäri ei ota pyynnöistä huolimatta yskivältä ja kurkkukipua valittavalta vanhukselta koronatestiä sillä seurauksella, että tämä tuo tartunnan koko geriatrian osastolle. Vastuullisissa asemissa tehdyt päätökset voivat kantaa vakavia seurauksia, vaikka tässä tapauksessa ainakaan tietääkseni ei ihmishenkiä menetetty.
Synkkinä hetkinä läheltä systeemiä jonkin aikaa seuranneena tuntuu siltä, että aina tuo systeemi ei tunnu näkevän kokonaisuutta, eli hoidettavan ihmisen parasta käytännössä. Tehdään tarkalleen oma sarka, mutta ei enempää. Tiedostan, että lienee vähän huono hetki kommentoida terveydenhuollon asioita, mutta lakko-oikeudesta huolehtiminen tuntuu joskus aika absurdilta prioriteetilta näissä olosuhteissa. On ehkä syytä myös korostaa, että mikään osa tästä edellä kuvatusta ei ole tapahtunut Akaassa.
Kaksi kuukautta on siis tuonut mukanaan valtavan myllerryksen omalle kohdalle, mutta tietenkään en ole ainoa. Moni tämänkin tajunnan virralla etenevän vuodatuksen lukijoista on saanut huonoja uutisia terveyteen, työhön, läheisiin tai johonkin muuhun liittyen. Harva on onneksi tyystin yksin ikävien asioiden kanssa.
Omalla kohdalla viime viikot ovat olleet raskaita, mutta samalla olen oppinut paljon elämän hauraudesta ja rajallisuudesta. Myötämielisyys muihin ja luottamus siihen, että olemme samassa veneessä auttaa jälleen läpi pimeiden kuukausien. Heinäkuu 2023 on suurella todennäköisyydellä olemassa.
Sitä, ja parempia aikoja ylipäätään, odotellessa toivottelen voimia ja mahdollisimman hyvää tahtoa kaikille ja itsellenikin. Kuten eräs kuuluisa pianisti sanoi minulle jo kolme vuosikymmentä sitten kurssilla valittaessani sitä tai tätä työn alla olevaan teokseen liittyvää: ”Kuka on sanonut sinulle, että tämän pitäisi olla helppoa?”
Markus Mantere
Kirjoittaja on yliopistomies ja muusikko.
