Osakesijoittajan yksi tärkeimmistä päätöksistä koskee sijoitustyylin valintaa. Pitäisikö olla aktiivinen vai passiivinen sijoittaja? Aktiivinen sijoittaja yrittää löytää salkkuunsa tuottavimmat osakkeet tai parhaat aktiivisesti hoidetut rahastot. Hänen tavoitteenaan on keskimääräistä parempi tuotto. Passiivinen sijoittaja ei käytä aikaa yksittäisten osakkeiden valintaan, vaan ostaa markkinan kaikki osakkeet esimerkiksi indeksirahaston kautta. Hänen tavoitteenaan on keskimääräinen markkinatuotto.
Kumpi tyyleistä mahtaakaan olla parempi? Kysymykseen vastaaminen olisi helppoa, jos tietäisimme tulevat voittajaosakkeet varmuudella. Koska sijoittajien kristallipallot ovat sumeita, jokainen voi todeta aktiivisen sijoitustyylinsä menestyksen vasta jälkikäteen. Tiedämme ennalta vain sen, että aktiivinen tyyli on passiivista riskipitoisempi. Se voi tuottaa todella hyvin, mutta myös todella huonosti. Jos osakepoiminnat menevät pieleen, aktiivinen sijoittaja voi jäädä kauas passiivisen indeksisijoittajan tuotoista.
Aktiivinen osakepoiminta vaatii perehtyneisyyttä ja aikaa. Yritysten tilinpäätösraportit ovat osakepoimijan tärkeimpiä tietolähteitä. Valintojen tekeminen helpottuu, kun yrityksiä vertailee esimerkiksi erilaisten tunnuslukujen avulla. Osakepoimija voi tutkia yrityksiä ja niiden toimintaympäristöä myös laadullisin kriteerein. Sijoituspäätöksen tulisi perustua kaikkeen markkinoilla olevaan informaatioon. Aktiivisen sijoittamisen haasteet liittyvätkin usein ajankäyttöön. Toisaalta talouden ja yritysmaailman seuraaminen on monelle mielenkiintoinen ja opettavainen harrastus, johon halutaan panostaa. Tällöin aktiivisen sijoittamisen hyötyjäkään ei voi mitata pelkästään rahassa.
Passiivisen indeksisijoittamisen hienous puolestaan piilee sen tehokkuudessa. Indeksisijoittaminen ei vaadi juurikaan ajankäyttöä eikä yritysten analysointiin liittyvää osaamista. Myös sijoitustoiminnan suorat rahalliset kustannukset pysyvät kurissa, sillä indeksirahastojen perimät palkkiot ovat hyvin matalat. Osakepoiminta tai aktiivisiin rahastoihin sijoittaminen on yleensä kalliimpaa, sillä aktiivinen salkunhoito edellyttää tiheämpää kaupankäyntiä.
Indeksisijoittamisen järkevyyden voi perustella myös puhtaasti matematiikalla. Koska kaikkien aktiivisten sijoittajien keskimääräinen tuotto ennen kuluja vastaa indeksituottoa – indeksihän kuvaa keskiarvoa – passiivinen indeksisijoittaja itse asiassa voittaa keskimääräisen aktiivisen sijoittajan, kun kulut otetaan mukaan tarkasteluun. Myös akateeminen tutkimus puhuu indeksisijoittamisen puolesta. Mitä pidempi aikaväli, sitä todennäköisemmin passiivinen tyyli tuottaa aktiivista paremmin.
Oli miten oli, molemmilla sijoitustyyleillä on omat kannattajansa. Warren Buffettin ja Peter Lynchin kaltaiset sijoittajalegendat ovat luoneet maineensa onnistuneella osakepoiminnalla. John Bogle ja Burton Malkiel ovat puolestaan nimiä, jotka tulevat useimmille sijoittajille ensimmäisenä mieleen, kun listataan indeksisijoittamisen kovaäänisimpiä puolestapuhujia. Buffett ja hänen seuraajansa puhuvat markkinoiden tehottomuudesta ja hinnoitteluvirheistä, joiden hyödyntämiseen indeksin voittamisen mahdollisuus perustuu. Boglen leiri uskoo markkinoiden tehokkuuteen. Tehokkailla markkinoilla osakkeiden hinnat heijastelevat yritysten todellisia arvoja, eikä hinnoitteluvirheitä löydy. Kyse on pitkälti sijoitusfilosofisesta näkemyserosta. Absoluuttista totuutta ei tässäkään asiassa ole, vaan kummallekin sijoitustyylille on paikkansa. Jokaisen sijoittajan on tehtävä valintansa omien tavoitteidensa ja preferenssiensä mukaisesti.
Jos valinnan tekeminen on vaikeaa, mikään ei estä käyttämästä tyylejä rinnakkain. Tällöin puhutaan niin sanotusta ydin-satelliitti-mallista, jota myös itse sovellan oman salkkuni kohdalla. Puolet osakevarallisuudestani on matalakuluisissa indeksirahastoissa ja toinen puolisko yksittäisissä osakkeissa. Indeksiydin antaa turvaa, vaikka omat poimintani epäonnistuisivat täysin. Jos taas valintani osuvat, salkkuni tuottaa indeksiä paremmin.
Passiivisen ytimen ja aktiivisten satelliittien välinen suhde määräytyy sen mukaan, kuinka vahvasti sijoittaja luottaa omiin kykyihinsä. Jos usko omaan osaamiseen on heikompi, satelliittisijoitusten osuuden voi pitää esimerkiksi vain 10–20 prosentissa.
Osakevalintaan liittyvän aktiivisuuden lisäksi sijoittajan tulisi kiinnittää huomiota myös kaupankäyntiaktiivisuuteen. Mitä tiheämpään tahtiin sijoittaja käy osakkeillaan kauppaa, sitä suuremmiksi tuottoa syövät kaupankäyntipalkkiot kohoavat. ”Osta ja pidä” onkin yleensä tiheää kaupankäyntiä eli ”treidaamista” tuottavampi tapa sijoittaa. Toki ääripäiden väliin mahtuu paljon muitakin vaihtoehtoja. Joka tapauksessa kärsivällisyys on sijoittamisessa hyve. Kun on löytänyt hyvän osakkeen tai rahaston, siitä kannattaa yleensä pitää kiinni sen enempää hötkyilemättä.
Jarkko Aho
Kirjoittaja on yksityissijoittaja ja sijoituskirjailija.
