Rakkaudesta kaarevaan peltiin ja moottorinhyrinään – Pertti Laaki antautui vanhoille autoille 50 vuotta sitten eikä ole katunut

Akaan Toijalassa autokorjaamoaan pitävä Pertti Laaki on pitkällä työurallaan nyt vedenjakajalla. Hän täyttää 65 vuotta ja suunnittelee jäävänsä osittain vapaalle. Laakin korjaamossa tehdään autohuollot ja korjaukset niin uusiin kuin vanhoihin autoihin. Siellä hoidetaan myös pienet maalaukset ja hitsaukset.

– En laita korjaamoa kiinni, mutta vähennän omaa työntekoani. Nyt on sen aika, Pertti Laaki sanoo.

Samassa Laakin katse viivähtää omissa harrasteautoissa, joista peräti viisi on museorekisterissä. Vanhoilla huolellisesti kunnostetuilla autoilla on jokaisella oma tarinansa, ja hän muistaa niistä jokaisen. Äänessä kuuluu vilpitöntä autoylpeyttä, kun hän kertoo autoistaan. Se on ammattimiehen merkki.

Hylättynä omenapuun alla

Mutta mistä kaikki alkoi? Täytyy mennä niinkin kauas taaksepäin kuin vuoteen 1974:

– Ostimme silloin velipojan kanssa Kuljusta tämän Vauxhallin vuosimallia 1948. Se oli unohdettu omenapuun alle. Sen omistaja, entinen autoilija, oli päivänokosilla, kun mentiin. Auto oli tosi huonossa kunnossa ja maksoi 300 markkaa. Sen konepellissä oli kuitenkin kiinnostavia listoja, ja auto oli muutenkin mielenkiintoinen kunnostettava, joten ostimme sen.

Pertti oli tuolloin 17-vuotias ja ammattikoulussa levyseppähitsaajalinjalla niin kuin pikkuvelikin. Veljekset saivat laittaa autoon kaikki taitonsa ja vähän ylikin, että se sai takaisin kauniit kaarevat muotonsa.

– Tämä auto oli meille kuin oppikoulu. Naputeltiin lokasuojat pellinpalasista ja hankittiin siihen osia suomalaisen varaosaliikkeen kautta. Siihen aikaan ei ollut nettiä, joten varaosien etsiminen oli astetta haastavampaa.

Varaosaliike lähetti fakseja ympäri maailmaa, ja löytyihän niitä osia. Niitä tuli Australiaa myöten.

– Männät tulivat Norjasta, ja Tampereella konepaja valoi uudet laakerit. Istuimien kanssa auttoi isäni, joka oli vaatturi, Pertti Laaki muistelee.

Viininpunainen kaunotar on edelleen loistavassa kunnossa. Se on ainoa tämän korimallin Vauxhall, joka on yhä liikenteessä Suomessa.

– Toinen on myynnissä Ahvenmaalla, ja Ruotsissa on yksi pienempi korimalli.

Akaassa tämä vanhojen aikojen tyylikäs ilmestys on ollut usein hääautona tai eläkkeelle lähtijöiden komeana kärrynä. Koronan aikaan kyytien kysyntä kuitenkin hiljeni.

Kätkäläinen tuli Lieksasta

Vuoden 1948 Vauxhallin lisäksi Pertti ja Sari Laakin museoautoihin kuuluvat Volkswagen -73, Fiat 600 vuosimallia -67, Wartburg vuosimallia -63 ja Renault vuosimallia -75. Autokantaan kuuluu myös esimerkiksi Pertin isältä jäänyt komea Chevrolet lava-auto, jossa hyrisee V8-moottori. Se on nyt vanhimman pojan omistuksessa ja käytössä. Samoin käytöstä löytyy Lieksan kaupungin entinen kirjasto-auto, jonka Pertti Laaki maalasi ja rakensi matkailuautoksi.

– Kirjastoauton nimi oli Kätkäläinen, se tuli meille vuonna 2016 ja seuraavana vuonna se oli jo meillä ajossa. Sillä on käyty muun muassa Virossa ja Ruotsissa. Nuoriso on tykännyt sillä reissata, tosin täytyy olla paljon kavereita matkassa, kun auto vie 25 litraa satasella.

Koko perheen harrastus

Laakin perheessä autoinnostus ei ole jäänyt mitenkään Pertti-isän omaksi harrastukseksi. Mukana on koko perhe nyt jo aikuisia lapsia myöten. Autotapahtumiin saatetaan parhaimmillaan kurvata neljälläkin harrasteautolla.

– Volkswagen on korvamerkitty tyttärelle, Fiat vanhimmalle pojalle ja Wartburg nuoremmalle.

Jokaiseen näihin kolmeen kunnostettuun autoon liittyy omanlaistaan historiaa. Vaaleansininen Fiat oli ollut niin tarkan toijalalaisen perheenäidin käytössä, että perheen poika ei päässyt edes takapenkille kyytiin, kun äiti halusi pitää auton siistissä kunnossa. Sitten auto joutui kuitenkin kolariin ja vaurioitui niin, että päätyi Pertin käsiin.

Vuoden 1963 Wartburg ei ole taas kelvannut yhdellekään hääparille autoksi, vaikka tilaa olisi enemmän kuin karkinkauniissa pikku-Fiatissa. Ehkä itäsaksalainen muotoilu ei ole vain iskenyt tämän ajan nuoriin pareihin, vaikka auto on kunnostettu tyylikkäännäköiseksi.

Volkkari ajautui puolestaan Pertti Laakin kunnostettavaksi, kun sen vanha toijalalainen omistaja halusi, että auto säilyy senkin jälkeen, kun hän kuolee.

– Vanhoilla autoilla pitää ajaa joka kesä sen verran, että tankissa bensa vaihtuu. Yksin en pysty näillä jokaisella ajamaan niin paljoa. Siksi on hyvä, kun on lähipiirissä muitakin innokkaita harrastajia, hän hymyilee.