Akaan Seutu julkaisi verkkolehdessään tiistaina 5.4. ja painetussa lehdessä keskiviikkona 6.4. jutun Haihunkosken saunarakennuksesta. Verkossa juttu julkaistiin otsikolla ”Katso remonttikuvat sisätiloista: Haihunkosken saunarakennuksen hinta kaksinkertaistui mutta raha ei välttämättä riitä vessoihin – Myöskään kahvilatilaa ei tule, vaikka kahvilanpitäjää haetaan jo”. Printtilehdessä jutun otsikko oli ”Korjattavaan rakennukseen ei tule kahvilatilaa – Järvelän liiterin hinta tuplaantui, eikä raha välttämättä riitä vessoihin.”
Akaan kaupungin tekninen johtaja Jaana Koota oikaisee joitakin jutussa esitettyjä väitteitä. Kootan mukaan saunarakennuksen hinta ei ole kaksinkertaistunut, kahvilaa ei ole ollut tarkoituskaan tehdä ja rakennukseen tulee myös vessa.
Akaan Seudun jutussa kerrotaan että ”Tekninen lautakunta käsitteli asiaa 28.4.2021, jolloin kunnostamisen ensimmäisen vaiheen kustannusarvio suunnitelman mukaiseksi oli noin 16 000–18 000 euroa. Mikäli tiloihin rakennettaisiin kunnallistekniikka ja lämmin wc-tila, lisäkustannus maanrakennustöineen ja liittymineen olisi noin 12 000 euroa. Kokonaiskulut olisivat siis enintään 30 000 euroa.”
– Tällaista ei ole todettu missään, että kokonaiskulut olisivat enintään 30 000 euroa. Vuonna 2021 on tehty alustavia kustannusarvioita suunnitelmien pohjalta ja ne ovat tarkentuneet, muun muassa kunnallistekniikan kustannusten osalta, koska jätevesiliittymän toteuttaminen edellyttää mahdollisesti pumppaamon rakentamista. Vuonna 2021 talousarvion investointiosassa PTS-korjauksissa oli varattu Haihunkosken alueen kehittämiseen 30 000 euroa. Vuoden 2021 määrärahasta käytettiin 5917 euroa. Teknisessä lautakunnassa käsitellyt kustannukset koskivat pelkästään rakennuksen korjaus- ja muutoskustannuksia, ei rakennuksen ulkopuolisten töiden kustannuksia, muun muassa parkkialuetta, alueen aitaamista ynnä muuta, Koota korjaa.
Jutussa kerrotaan että ”Tammikuussa 2022 Akaan Seutu uutisoi, että Järvelän liiterin korjaus etenee toiseen vaiheeseensa. Ensimmäinen vaihe oli kaupungin mukaan ollut suunnitteluvaihe, vaikka piirustuksissa saunan ja takkahuoneen kohdalla lukee Muutosvaihe 1.”
– Yleensä piirustuksiin merkitään mitä suunnitelma koskee, eli tässä tapauksessa muutosvaihetta 1, Koota korjaa.
Jutussa kerrotaan, että ”22. maaliskuuta Akaan kaupunki käynnisti avoimen haun löytääkseen toimijan, joka vastaa tulevan sauna-kahvilarakennuksen toiminnasta ja ylläpitää Haihunkosken viihtyisää ympäristöä kauden 2022 ajan.”
Jutussa myös kerrotaan myös kaupungin kiinteistöpäällikkö Jyrki Korhosen sanoneen, että ”Kahvilatilaa rakennukseen ei Korhosen mukaan tässä vaiheessa tule, eikä hänellä ole kahvilatoiminnan paikasta tietoa.”
– Kahvilaa sinne ei ole alun perinkään suunniteltu. Rakennuksen päädyssä oleva avoin tila kunnostetaan niin, että se soveltuu kesällä esimerkiksi erilaisten pienimuotoisten tapahtumien järjestämiseen. Tiloissa pystyy siis järjestämään pop-up-tyyppisesti pienimuotoista kahvi- ynnä muuta tarjoilua, mutta kahvilaa sinne ei ole alun perinkään suunniteltu, Koota täsmentää.
Jutussa kerrotaan, että ”29. maaliskuuta kaupungin kiinteistöpäällikkö Jyrki Korhonen kertoi Akaan Seudulle, että rakennukseen tehdään nyt sauna, wc ja oleskelutila, jotka ovat valmiina tulevan kesän aikana. Tällä hetkellä rakennukseen ei tule vesijohtoa, mutta vesi ja viemäröinti toteutetaan liittymällä kunnallistekniikkaan. Korhosen mukaan tämänhetkinen kustannusarvio niistä töistä, joita rakennuksessa ja rakennuksen ulkopuolella tänä keväänä tehdään, on noin 60 000 euroa.”
Jutun mukaan vessojen tulevaisuus olisi kuitenkin auki.
– Wc toteutetaan, ja toimitaan määrärahojen puitteissa. Kustannusarvio 60 000 euroa pitää sisällään tänä vuonna rakennuksessa ja sen ulkopuolella tehtäviä töitä. Vuoden 2022 määräraha talousarviossa on 70 000 euroa, Koota kertoo.
Kommentointi on suljettu.