
Akaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 8. maaliskuuta, että työpaja Horisontti siirtyy kaupungin omistamiin tiloihin osoitteeseen Puskuritie 6 heti kun se on mahdollista. Horisontin työpajojen vetäjät saivat avaimet Puskuritien tiloihin torstaina 24. maaliskuuta. Huhtikuun puoliväliin mennessä muutto oli jo hyvässä vauhdissa. Aivan kaikki Horisontin vanhoissa tiloissa Toijalan Meijerintiellä tehdyt toiminnot eivät kuitenkaan Puskuritielle muuta. Osoitteessa Puskuritie 6 sijaitsevat tilat ovat toimistotilaa, joten tila ei taivu kaikkeen. Pölyävät puutyöt on tarkoitus tehdä hallin pihalle sijoitettavissa konteissa.
– Pihalle tuodaan tarvittava määrä kontteja, hiontapölytyöt ja maalaustyöt tehdään siellä. Talvella niissä ei toimita, kolme vuodenaikaa saadaan konteilla hoidettua, kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván kertoo.
Konteissa ei tehdä ruiskumaalaustöitä ja käytettävät maalit ovat vesiliukoisia.
Kaupunginhallituksen maaliskuisen päätöksen mukaan kaupunkikehitysjohtaja valtuutettiin käymään vuokraneuvottelut ulkopuolisen vuokranantajan kanssa niin tarvittaessa, jos työpajalla on edelleen työtilatarpeita Puskuritien tilojen lisäksi.
– Tässä vaiheessa ei katsottu, että kannattaisi lähteä vuokraamaan lisää tilaa jostain muualta tätä toimintaa varten. Siitä seuraisi työnjohdollisia ynnä muita ongelmia. Tehtiin tämmöinen ratkaisu, pihatilaahan tässä on, Silván jatkaa.
Puskuritien sisätiloissa tehdään siistimpiä töitä, kuten kudontaa ja neulontaa. Myös Horisontin toimintaan kuuluvia koulutuksia järjestetään. Osa tiloista tulee ryhmätyötiloiksi.
– Myös pyykkihuoltoa tehdään, sitä varten on pesukoneet olemassa ja kohtuulliset tilat, Silván sanoo.
Keittiö pommisuojassa
Horisontin käyttöön tulee myös Puskuritien hallissa sijaitseva suuri pommisuoja. Tilassa sijaitsee keittiö, loput tilasta käytetään varastona. Pätsiniementielle oli rakenteilla uudet ja laajat sosiaalitilat. Puskuritien hallin sosiaalitilat eivät ole aivan vastaavat, mutta suuren teollisuushallin tarpeisiin rakennettuina kuitenkin hyvät, Silván kuvaa.
– Minusta tilat ovat kohtuullisen hyvät, vessoja ja pukuhuonetiloja löytyy ja ilmanvaihto on aivan nykyaikainen, Silván kuvaa.
Sitä, mikä toiminta toiminta mihinkin huoneeseen sijoittuu, ei vielä tiedetä. Toimistotila taittuu Horisontin tarpeisiin hyvin pienillä muutoksilla.
– Joitain tietoliikennekytkentöjä pitää tehdä, mutta ei täällä tarvitse edes seiniä maalata. Sijaintihan tässä on syrjäisempi, mutta ei niin syrjäinen, että siitä ongelmia aiheutuisi, Silván näkee.
Viialan työpaja jää sijoilleen
Muuttoa Puskurintielle on ollut tekemässä myös Viialan työpajan väkeä. Viialan työpajan toiminnot jäävät kuitenkin entisille sijoilleen.
– Täytyy muistaa, että asiakaskunta on sellaista, että pitkien matkojen liikkuminen voi olla haastavaa, Silván muistuttaa.
Puskurintien tilat eivät ole mikään väliaikainen ratkaisu Horisontille. Toiminta muuttaa hallin päätyyn toistaiseksi.
– Toivotaan että saadaan olla tässä mahdollisimman pitkään ja että toiminta vakiintuisi tähän. Taustalla vaikuttaa se, että vuonna 2024 tulee työvoimapalvelu-uudistus. Mehän emme vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä se tuo tullessaan rahoituksen, vastuiden ja työntekijöiden näkökulmasta. Jos se vaikka lisää meillä työntekijöiden määrää, peli on sitten taas siinä, Silván muotoilee.
– Tavoite on saada toiminta vakiinnutettua ja päästä jonkinlaiseen normaalitilaan.
Sakkomaksujen tilanne helpottuu
Suurin epäselvästä tilanteesta ja toimitilan puutteesta seurannut ongelma kaupungille ovat olleet sakkomaksut. Kaupunki joutuu maksamaan sakkomaksuja koko ajan, kun kaupunki ei voi ohjata työttömiä työnhakijoita kuntouttavaan työtoimintaan.
– Kokonaan sakkomaksuista ei kai koskaan päästä, mutta tilanne helpottuu, kun työtoimintaan voidaan taas ohjata enemmän ihmisiä, Silván kertoo.
Lisää toimistotilaa tarvitaan
Työllisyyspalveluihin kuuluva asiakaspalvelu ei Puskuritielle muuta. Sille etsitään yhä tilaa. Toukokuussa käyttöön otettava Pohjoismainen työvoimamalli lisää toimistotilan kysyntää entisestään.
– Työnhakija tavataan jatkossa joka toinen viikko, joko kasvotusten tai puhelimitse. Sehän on aika kova tavoite. Etsimme Toijalan keskustasta siihen käyttöön sopivaa tilaa, jossa asiakastyö olisi jouheaa tehdä, Silván kertoo.
Yli 200 000 euron korvausvaade
Horisontille remontoitiin pitkään uusia toimitiloja Pätsiniementien varteen. Koska tilojen omistaja Jari Lehtonen ja Akaan kaupunki eivät lopulta päässeet yhteisymmärrykseen vuokrasopimuksesta, kaupunki päätti maaliskuussa vetäytyä projektista. Nyt Jari Lehtosen asianajaja on lähestynyt Akaan kaupunkia yli 200 000 euron korvausvaateen muodossa.
– Hän vaatii vahingonkorvausta. Siihen vaateeseen tehdään kaupungin vastinetta nyt. Sitä en voi vielä tarkemmin kommentoida, Silván päättää.
Kommentointi on suljettu.