Lidlin alueen kaavaprosessi on loppusuoralla – Pirkanmaan liitto ja ELY-keskus pelkäsivät myymäläkeskittymää, joka olisi ollut vastoin maakuntakaavaa

Lidlin rakentamisen Toijalaan mahdollistava Vuoritien asemakaavaprosessi on loppusuoralla. Elinvoimalautakunta ja kaupunginhallitus ovat osaltaan jo hyväksyneet Vuoritien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, ja seuraavaksi se etenee valtuuston hyväksyttäväksi.

– Tämä on tärkeä hanke ja hienoa, että ollaan näin pitkällä ja asiaan löydettiin ratkaisu, Akaan kaupungin kaavoituspäällikkö Niina Järvinen kertoo.

Vuoritien asemakaava-alueet sijaitsevat lähellä moottoritien liittymää Satamatien molemmin puolin. Lidlin myymälä on tulossa Nahkialanvuoren puolelle Satamatietä korttelialueelle, joka on kaavoitettu liike- ja toimistorakennuksille ja johon voidaan sijoittaa myös päivittäistavarakaupan tiloja. Rakennusoikeus korttelissa on 3000 kerrosneliömetriä. Satamatien tuntumassa sijaitsevan korttelialueen pohjois- ja itäpuolelle on osoitettu retkeily- ja ulkoilualuetta.

Toinen liike- ja toimistorakennusten korttelialue on asemakaavamuutoksella osoitettu Lidlin korttelialuetta vastapäätä, Satamatien toiselle puolelle. Alueella sijaitsevat jo Pellavatehdas ja lähiaikoina avautuva Kotipizza. Kaavan mukaan alueelle voidaan sijoittaa myös julkisten lähipalvelujen tiloja sekä matkailupalveluja, mutta ei päivittäistavarakaupan myymälöitä.

Vuoritien kaavassa on huomioitu myös kiertoliittymän rakentaminen Satamatien, Sirkesalontien ja Vuoritien risteykseen. Asiakasliikenne Lidliin ohjataan Vuoritien kautta.

Kuvassa näkyvien Satamatien ja Sirkesalontien sekä Sirkesalontietä vastapäätä rakennettavan Vuoritien risteykseen tulee kiertoliittymä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Maakuntakaava asettaa rajoituksia

Kaavaehdotuksesta jätettiin seitsemän lausuntoa ja yksi muistutus. Kaavoituspäällikkö Niina Järvisen mukaan merkittävimmät muutokset kaavaan aiheuttivat Pirkanmaan liiton ja Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunnot, joissa muistutettiin maakuntakaavan noudattamisesta ja vähittäiskaupan suuryksikön rajoista ja pidettiin Sirkesalontien varrella kortteleissa 200, 201 ja 202 voimassa olevia asemakaavoja vanhentuneina kaupan mitoituksen osalta.

ELY-keskuksen mukaan ilman muutoksia kaava voisi johtaa seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan myymäläkeskittymän sijoittumiseen alueelle, jota ei ole maakuntakaavassa osoitettu tähän tarkoitukseen.

Alue on maakuntakaavassa työpaikka-aluetta, jolle ei voi sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikköä. Vähittäiskaupan suuryksikön kokoraja on päivittäistavarakaupan osalta 4000 kerrosneliömetriä ja paljon tilaa vaativan erikoiskaupan osalta 7000 kerrosneliömetriä.

– Vuoritien asemakaavassa päivittäistavarakaupan raja on jo aika lähellä. Pirkanmaan liitto ja ELY-keskus olivat erittäin huolissaan siitä, että Lidlin ja Sirkesalontien alueet yhdessä mahdollistaisivat seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan suuryksikköön vertautuvan myymäläkeskittymän syntymisen alueelle. Silloin kaava olisi maakuntakaavan vastainen eivätkä viranomaiset voisi sitä hyväksyä, Järvinen kertoo.

Vuoritien asemakaavan suunnittelualueesta poistettiin kortteli 205. Kartta: Akaan kaupunki

Vanhentunut asemakaava on päivitettävä

Järvisen mukaan Pirkanmaan liiton ja ELY-keskuksen lausuntojen sekä tiukan aikataulun takia suunnittelualueesta jätettiin pois Sirkesalontien pohjoispuolinen, ABC:n korttelialue.

Koska Pirkanmaan ELY-keskus edellytti myös vanhentuneen asemakaavan päivittämistä laajemmalla alueella, elinvoimalautakunta on kokouksessaan 13.4. asettanut Sirkesalontien asemakaavamuutoksen vireille. Kaavamuutoksen tavoitteena on suunnitella alueelle sijoittuvien kaupallisten toimintojen kokonaisuus ja sallittu rakentamisen määrä uudelleen. Noin 11 hehtaarin suunnittelualueeseen kuuluu ABC:n alueen lisäksi kaksi muuta korttelialuetta.

Samalla lautakunta määräsi asemakaavamuutoksen kohteena olevat korttelit kahdeksi vuodeksi kaupallisia toimintoja koskevaan rakentamiskieltoon. Jos kaavamuutos kestää kauemmin, voidaan kieltoa pidentää. Kaupungilta on mahdollista hakea poikkeamislupaa rakentamista varten alueelle, jolla on voimassa rakennuskielto.

– Kokonaisuus on hyvä tutkia omana kaavanaan ja suunnitella tarkasti, minkälaista kauppaa ja mihin kohtaan se olisi tuolla alueella mahdollista. Sirkesalontien kaavalla ei ole niin kiire kuin Vuoritien kaavalla, jolloin kokonaisuus voidaan suunnitella rauhassa erikseen ja Lidl pääsee rakentumaan, Järvinen sanoo.

Vuoritien asemakaava ja asemakaavan muutos on menossa valtuuston hyväksyttäväksi. Kartassa oranssilla merkityt alueet ovat liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta. Lidl on tulossa kortteliin 204. Vihreällä merkitty on retkeily- ja ulkoilualuetta. Kartta: Akaan kaupunki

Kaava voidaan viedä valtuustoon

Järvinen kertoo, että ABC:n alueen jättäminen pois Vuoritien kaavasta sekä Sirkesalontien asemakaavamuutoksen käynnistäminen tyydyttävät Pirkanmaan ELY-keskusta ja Pirkanmaan liittoa.

– Nämä toimenpiteet tarvittiin, jotta saimme viranomaiset vakuuttumaan, että Akaan kaupungin tavoitteena ei ole osoittaa ABC:n alueelle seudullista vähittäiskaupan suuryksikköä tai siihen vertautuvaa myymäläkeskittymää. Viranomaisneuvottelussa Pirkanmaan ELY ja Pirkanmaan liitto katsoivat, että nämä toimenpiteet riittävät sen osoittamiseksi, että Vuoritien asemakaavan muutos ei ole maakuntakaavan vastainen ja kaava voidaan viedä hyväksymiskäsittelyyn, Järvinen sanoo.

Pirkanmaan liiton ja Pirkanmaan ELY-keskuksen lisäksi Vuoritien kaavasta antoivat lausunnon Loimua, terveydensuojeluviranomainen, ympäristönsuojeluviranomainen, Telia ja HS-Vesi. Muistutuksen jätti Nahkialanvuoren liikuntayhdistys.

Lue lisää

Chat Icon