
Kansallista veteraanipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1987 alkaen vuosittain huhtikuun 27. päivänä. Päivämäärä juontaa juurensa siihen, että 27.4.1945 viimeiset saksalaisjoukot vetäytyivät Suomen maaperältä Norjaan, ja toinen maailmansota oli sotatoimien kannalta Suomen osalta ohi.
Perinteen mukaisesti päivä huomioitiin myös Akaassa. Akaassa laskettiin seppeleet sankarihaudoille Toijalassa, Kylmäkoskella ja Viialassa.
Toijalassa Akaan Reserviupseerikerho ja Toijalan Seudun Reserviläiset järjestivät yhdessä pienimuotoiset tilaisuudet kunniavartioineen sekä havuseppeleen ja kukkalaitteen laskuineen Toijalan sankarihaudalla ja Veteraanipuiston muistomerkillä. Tilaisuuksia oli seuraamassa muutamia paikkakuntalaisia, joukossa muun muassa 101-vuotias veteraanilotta Eila Pennanen. Tuttuun tapaan reserviläiset olivat edellisellä viikolla tehneet Veteraanipuiston kevätsiivouksen, tällä kertaa kahdeksan hengen voimin.
Juuso Hyvärinen

