Akaa Futsal taipui SM-pronssipelissä Kemissä – Kapteeni, päävalmentaja ja pelipaikka vaihtuvat ensi kaudelle

Maalivahti Kasper Kangas oli yksi Akaa Futsalin kantavia voimia tälläkin kaudella. Kuva: Tuukka Nyström

Miesten Futsal-Liigassa jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo sekä espoolainen GFT pelaavat parhaillaan finaaleja. Kemissä pelattiin lauantaina pronssiottelu, jossa kohtasivat FC Kemi ja Akaa Futsal.

Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue oli lopulta nälkäisempi ja pokkasi pronssiset mitalit kaulaansa maalein 5–2 (2–0).

Ottelun avausjakso sujui FC Kemin komennossa. Kenttäpeli sinällään oli tasaista, ja myös Akaa Futsal onnistui rakentamaan hyviä maalipaikkoja. Kotijoukkue rakensi niitä kuitenkin hiukan enemmän ja onnistui myös laittamaan palloa pussiin. Hyvin torjunut Kasper Kangas joutui antautumaan kahdesti.

Toisen jakson alkupuolella Akaa Futsal käynnisteli kiriä. Se saikin pallonhallintaa itselleen, ja lopulta taistelu toi kavennusosuman, kun Iiro Vanha osui ajassa 26.18 syötönkatkon jälkeen.

Akaalla oli ottelussaan etsikkoaika, ja se sai painetta kohti Kemin maalia. Tämä etsikkoaika kuitenkin päättyi nopeasti, kun Kemi siirtyi onnekkaasti 3–1-johtoon pallon pompittua verkkoon Akaa Futsalin omasta pelaajasta.

Iiro Vanhan illan toinen maali herätti vielä akaalaistoiveita, mutta FC Kemi sammutti ne nopeasti. Kotijoukkue osui tyhjään Akaa Futsal -maaliin lukemiksi 4-2 ajassa 32.53 vieraiden hakiessa tasoitusta lentävällä maalivahdilla.

Leijonapaitojen kova yritys ei enää tuonut kavennuksia vaan FC Kemi kaunisteli loppulukemiksi 5–2 ottelun viimeisellä minuutilla.

Gargelli ja Nyström maajoukkueen peräsimeen

Lauantain ottelu oli samalla akaalaisvalmentaja Sergio Gargellille tällä erää viimeinen leijonapaitojen peräsimessä. Gargelli valittiin miesten futsalmaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi, ja työt uudella työnantajalla alkavat pian.

Uransa Akaa Futsalin paidassa lopetti lauantaina myös kapteeni Jussi Nyström, joka ehti pelata seurassa peräti 263 ottelua. Hurjasta laukauksestaan ja periksiantamattomasta taistelustaan tunnettu Nyström vie jatkossa osaamistaan myös maajoukkueelle, sillä hän aloittaa Gargellin valmennustiimissä.

– Paljon on lajilta saatu vuosien varrella. Ystäviä, kavereita ja lapselle kummisetä. Nyt on enemmän aikaa olla perheen kanssa, ja on tietysti kiva päästä jatkamaan lajin parissa. Meillä tulee hieno projekti maajoukkueen kanssa, Nyström kertoi ottelun jälkeen Ruudun lähetyksessä.

Katseet kohti ensi kautta

Akaa Futsalin kausi päättyi näin neljänteen sijaan. Joukkue on selvinnyt Suomen neljän parhaan joukkoon peräti kuutena vuonna peräkkäin. Se on hyvä pohja, josta ponnistaa kohti tulevaisuutta ja kultaunelmaa.

– Ensi syksynä pääsemme muuttamaan uuteen Akaa Areenaan, ja se on seuralle hieno mahdollisuus. Saamme vihdoin kunnon katsomon futsalpeleihin, ja sitä kautta uskonkin, että saamme koko lajille uudenlaisen nosteen alueella, kertoi Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö.

Ensi kauden Futsal-Liiga alkaa syyskuun loppupuolella, ja ensimmäiset harjoituspelit pelataan elokuussa. Vaikka joukkue siirtyykin nyt kesälomalle, paiskitaan seuran toimistolla töitä entistä lujempaa.

– Ensi kauden joukkueen rakentaminen on hyvällä mallilla, ja muutaman viikon kesäloman jälkeen harjoitukset käynnistyvät taas. Pian pääsemme julkaisemaan myös uuden päävalmentajan sekä uusia pelaajasopimuksia. Kultaunelmasta emme tingi, vaan päinvastoin jokainen tappio tekee organisaatiosta entistä vahvemman, Kivistö päättää.

Akaa Futsalin kapteeni Jussi Nyström lopetti pelaajauransa lauantaina, mutta yhteistyö kuvassa kentän laidalla seisovan valmentaja Sergio Gargellin kanssa jatkuu Suomen maajoukkueessa. Kuva: Tuukka Nyström

Lue lisää

Chat Icon