Sota Ukrainassa yllätti meidät. Turvallisuudentunnettamme on koeteltu. Uhan edessä olemme hakeneet toisistamme turvaa. Kansakuntamme vaikuttaa yhtenäisemmältä kuin pitkään aikaan.
Suomi ja moni koti on avannut ovensa Ukrainan pakolaisille. Akaassakin on lukuisia pakolaisia, joista hyväntekijöiden verkosto ansiokkaasti huolehtii. Lapsetkin ovat löytäneet yhteisen kielen, kuten jalkapallon. Kiitos kaikille pakolaisten eteen Akaassa työskenteleville ja lahjoituksia tekeville.
Ukraina uhrautuu taisteluun koko Euroopan puolesta ja jäämme kaikki velkaa heille. Me maksamme sodasta vain bensan ja ruuan hinnassa, emme verellä.
Suomi hakee nyt turvaa sotilaallisesta liittoutumisesta. Emme halua jäädä yksin. Lopullisena turvavakuutena toimivat tulevan liittoutumamme ydinaseet. Se ymmärrettävää, emme halua kokea kansanmurhaa omalla maaperällämme, mutta pahalta turvautumiseen joudutaan käyttämään kammottavaa uhkaa massatuhosta. Jatkosodan ratkaisutaisteluissa kansakunta turvautui rukoukseen ja kansallissosialistisen Saksan antamiin panssarinyrkkeihin. Suomen tarina on ollut selviytyminen, ja se näkyy valinnoissa, joita on jouduttu tekemään.
Oma aikamme on yksilökeskeistä. Yhteisön edestä ei haluta tehdä isoja uhrauksia. Näyttää siltä, että yhteisöllisyyden aika on tulossa takaisin. Ukrainalaisten esimerkki ja ulkoinen uhka saavat meidät turvautumaan toisiimme ja unohtamaan välillä jopa itsemme. Mitä yhteisö voi jäseniltään kohtuudella vaatia, on vaikea kysymys. On kuitenkin selvää, että he jotka antoivat henkensä ja terveytensä talvi- ja jatkosodassa säästivät meidät lapsensa ja lapsenlapsensa kammottavilta vainoilta, joita esimerkiksi virolaiset joutuivat kokemaan. Ukrainassa tapahtuu sama juuri tänään.
Sodat eivät ole maailmasta loppumassa ja puolustavia liittolaisia tarvitaan jatkossakin. Taistelu sieluistamme myös jatkuu ja tarvitsemme Puolustajan. Syyttäjä, tuo vanha vainooja, haluaa sanoa, että ei meistä ole kristityiksi ja Jeesuksen seuraajiksi. Ja jos sinne viime päivinä kuuluisuutta saaneeseen peiliin itsekin katsoo, harvemmin sieltä näkee voittoisaa kristittyä vaan surkean syntisen epäonnistujan, joka välttelee messua, rukousta ja Raamatun sanaa. Sopivissa olosuhteissa varmaan olisimme myös valmiit propagandan kohteina asennoitumaan veljiimme vihollisina tai ainakin katsomaan sivuun, kun tyrannin käskyläiset hakevat naapurin. Paha on meitä kaikkia lähellä, ei pelkästään rajan toisella puolella. Mutta katsomalla Kristukseen ja hänen voittoonsa ristillä saamme toivon. Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan. Vain yksi sana Herran suusta kaataa viholliset sisällämme ja ulkopuolella.
1.
Jumala ompi linnamme
ja vahva turva aivan,
on miekkamme ja kilpemme
ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen
ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.
2.
On turha oma voimamme
vääryyden valtaa vastaan.
Me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan.
Hän, Kristus, kuningas,
on voitonruhtinas,
lyö joukot helvetin,
ne tallaa jalkoihin
ja voiton meille saattaa.
Virsi 170, Martti Luther n. 1528.
Mika Setälä
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen.
