
Kaupunginjohtaja Antti Peltola esitti tiistaina 17.5. kokoontuneelle kaupunginhallitukselle, että Akaa liputtaisi Toijalassa torilla, Viialassa kirjastolla ja Kylmäkosken koululla 9.7.2022 ja jatkossa vuosittain Helsinki Pride -viikon päätöspäivänä pride-lippua käyttäen.
Kaupunginhallituksen kokouksessa Arttu Käpylä (ps) ehdotti, että kaupunginhallitus päättää, että kaupunki ei liputa 9.7.2022 eikä jatkossa vuosittain Helsinki Pride -viikon päätöspäivänä pride-lippua käyttäen, koska tämä ei kuulu kaupungin tehtäviin. Heli Einola-Virtanen (ps) kannatti Käpylän ehdotusta.
Tämän jälkeen Janita Puomila (kok) esitti, että kaupunginhallitus päättää, että rekisteröityjen järjestöjen ja yhdistysten on mahdollista liputtaa Akaan kaupungin omistamissa saloissa tapahtumakohtaisella viranhaltijapäätöksellä. Puomila esitti myös, että järjestöt ja yhdistykset vastaavat lippujen hankinnasta ja liputuksen järjestämisestä itse. Maija Toivonen (kok) kannatti Puomilan ehdotusta.
Ensimmäinen äänestys käytiin Käpylän ja Puomilan esitysten välillä, ja Puomilan esitys voitti 6–2. Puomilan esitystä kannattivat hänen ja Toivosen lisäksi Mervi Pulkkinen (kesk), Hanni Joronen (vihr), Harri Rämö (sd) ja Mika Setälä (kd). Käpylä ja Einola-Virtanen olivat Käpylän esityksen kannalla, ja Hannu Järvinen (sd) ja Inka Loppi (sd) äänestivät tyhjää.
Seuraavaksi äänestettiin kaupunginjohtaja Peltolan ja Janita Puomilan esitysten välillä. Voiton vei Puomilan esitys äänin 4–6. Peltolaa kannattivat Joronen, Järvinen, Loppi ja Rämö ja Puomilaa hän sekä Einola-Virtanen, Käpylä, Pulkkinen, Toivonen ja Setälä.
Näin kaupunginhallitus päätti, että rekisteröityjen järjestöjen ja yhdistysten on mahdollista liputtaa Akaan kaupungin omistamissa saloissa tapahtumakohtaisella viranhaltijapäätöksellä. Järjestöt ja yhdistykset vastaavat lippujen hankinnasta ja liputuksen järjestämisestä itse. Lisäksi hallitus päätti ehdottaa, että Akaan valtuusto merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi ja toteaa kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.

Kuntalaiset esittivät liputusta
Pride-liputusta käsiteltiin kaupunginhallituksessa, koska Akaan kaupungille tehtiin viime lokakuussa kuntalaisaloite, jonka mukaan Akaan on astuttava nykypäivään ja ryhdyttävä edistämään ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä omassa toiminnassaan.
– Pride-liputukseen osallistuminen on näkyvä osoitus kaikkien kuntalaisten osallisuuden, syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden tukemisesta ja oikeuksien puolustamisesta. Järjestämme Akaan Pridet kesällä 2022, ja olisi suotavaa, että kaupunki näyttäisi myös tukensa, aloitteessa todettiin.
Allekirjoittajien mielestä liputuksella Akaan pride päivänä 9.7.2022 kaupunki viestii, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja kaupungissamme.
Akaan kaupunginhallitus päätti 8. maaliskuuta lähettää kuntalaisaloitteen valmisteltavaksi hallintotoimelle. Päätös ei ollut yksimielinen, sillä perussuomalaisten Heli Einola-Virtanen ehdotti, että asiaa ei lähetetä valmisteltavaksi.
– Yhdenvertaisuuden edistäminen kuuluu kuntien lakisääteisiin tehtäviin, mutta yhden ideologian korostaminen tai pride-liputus ei ole osa tätä tehtävää. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta voidaan edistää monella tapaa ja toivottavaa olisikin, että jokainen Akaalainen kantaisi huolta tästä omassa toiminnassaan jokaisena päivänä, Einola-Virtanen perusteli.
Perussuomalaisten Arttu Käpylä kannatti Heli Einola-Virtasen ehdotusta, mutta äänestyksessä yhdeksän muuta hallituksen jäsentä olivat asian valmistelun kannalla.
”Historialtaan neutraalein symboli”
Kaupungin hallintotoimi oli nyt valmistellut aloitteen, ja hallintojohtaja Katariina Koivisto totesi pykälän esittelytekstissä, että kaupungille esitetään nyt ensimmäistä kertaa, että se hankkii vähemmistölle tunnusomaisen lipun ja käyttää sitä liputuksessa. Koivisto kirjoitti myös, että Kuntalain mukaan kaupunginhallitus käyttää kaupungin puhevaltaa, joten sen on syytä linjata kaupungin kanta liputukseen. Tätä kantaa noudatetaan jatkossa samanlaisissa tapauksissa.
Koivisto totesi, että Akaan kaupungin strategian mukaan turvallinen ja yhteisöllinen Akaa edistää kaikenikäisten asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia.
– Tähtäämme eriarvoistumisen vähentämiseen. Sateenkaarilippu on monivärinen lippu, joka kuvastaa sateenkaaren värejä. Sitä on käytetty useissa eri yhteyksissä lähinnä kuvaamaan moniarvoisuutta. Lipun suunnitteli sanfranciscolainen taiteilija Gilbert Baker vuonna 1978, Koivisto kertoi.
Valmistelutekstin mukaan Bakerin suunnitteleman sateenkaarilipun symboliikka ei ole kytketty mihinkään konkreettiseen toimintaan, tapahtumaan tai ominaisuuteen. Se on enemmänkin koko yhteisön henkeä ja iloa korostava abstrakti tunnus.
– Kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolisen moninaisuutta tukevat voivat käyttää sateenkaarilippua yhtäläisesti; se ei sulje pois eikä korosta mitään yksittäistä ryhmää. Kokonaisuus kuvastaa elämän koko kirjoa: Punainen – elämä, Oranssi – parantava voima, Keltainen – aurinko, Vihreä – luonto, Sininen –harmonia, Violetti – yhteishenki, hallintojohtaja Koivisto kertoi.
Hänen mukaansa sateenkaarilippu on poliittiselta historialtaan neutraalein sateenkaarikansan symboleista.
– Muut symbolit ja logot ovat enemmän tai vähemmän poliittisesti tai muuten värittyneempiä luonteeltaan, ja ne yleensä edustavat yksittäisiä ryhmiä.
Koiviston mukaan monet kaupungit, viranomaiset, yritykset ja muut toimijat osallistuvat vuosittain niin Pride-liputukseen kuin muihin Pride-tapahtumiin. Esimerkiksi Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Lahti, ja Hämeenlinna ovat kaupunkeina tehneet päätöksen osallistua Pride-liputukseen.
Myös monissa pienemmissä kunnissa liputusasiaa on käsitelty ja esimerkiksi Forssa, Riihimäki ovat lähteneet toteuttamaan sitä, kun taas muun muassa Urjala ja Loimaa ovat tehneet kielteisen päätöksen.