Toimittajan työ kiinnostaa kolme laudaturia kirjoittanutta Enni Kaskimiestä – Draamalinjan opinnot kevensivät työlästä lukioarkea

Enni Kaskimies valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi Akaan lukiosta. Takana ovat kolme työntäyteistä vuotta ja hyvin sujuneet kirjoitukset. Kaskimies kirjoitti laudaturin äidinkielestä, psykologiasta ja historiasta, eximian keskipitkästä ruotsista ja pitkästä matematiikasta ja cum laude approbaturin eli c:n pitkästä englannista. Ruotsin ja historian hän suoritti viime syksynä ja muut neljä ainetta tänä keväänä.

Enni Kaskimies kirjoitti kuusi ainetta. Tuloksena oli kolme laudaturia ja kaksi eximiaa ja yksi cum laude appropatur. Kuva: Tarja Antola

Laudaturit yllättävät aina

Kaskimiehen mukaan laudaturit yllättävät aina, vaikka tavoitteet ovatkin olleet korkealla. Englannin arvosana tuotti pienen pettymyksen.

– Itse koen, että olisin pystynyt parempaan. Jos vielä syksyllä tuntuu siltä, että arvosana häiritsee, voin mennä korottamaan. Mutta jos pääsen näillä papereilla opiskelemaan, sillä ei ole niin merkitystä. Englantia pystyy harjoittelemaan koko elämänsä, hän miettii.

Kaskimies teki kirjoituksiin valmistautumista varten lukusuunnitelman, jossa arkipäivät yhdeksästä kolmeen oli varattu opiskelulle.

–  Loppujen lopuksi tein töitä myös viikonloppuisin. Tosi paljon aikaa meni psykologiaan, joka oli puhdasta lukemista.

Syksyn kokemus helpotti jännitystä kevään kirjoituksissa.

– Silti se jännitti, mutta kun sai kokeen näytölle, paineet helpottivat. Sen jälkeen pystyi keskittymään kokeeseen.

Enni Kaskimies on hakenut opiskelemaan journalistiikkaa Tampereen yliopistoon. Kuva: Tarja Antola

Korona-ajan valopilkkuja

Kaskimiehen mukaan lukio on vaatinut enemmän töitä kuin yläkoulu. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet myös korona-aikaa, johon on kuulunut etäopiskelujaksoja.

– Ensimmäinen etäopiskeluaika oli vaikein. Ainakin minulla töitä oli enemmän kuin normaaliaikana, koska en osannut säädellä sitä, kuinka paljon käytän aikaa mihinkin tehtävään. Opettajatkaan eivät varmaan tienneet, kuinka paljon tehtäviä pystyy tekemään. Toisella kerralla oltiin paremmin valmistauduttu etäkouluun.

Lukioaikaan mahtuu myös kevennyksiä. Erityisiä ilonaiheita ovat olleet korona-ajasta huolimatta toteutuneet vanhojentanssit ja penkkarit sekä opinnot draamalinjalla ja draama- ja musiikkilinjan yhteistyössä toteuttama musikaali, jossa Kaskimies lauloi ja näytteli. Käsikirjoituksen oppilaat tekivät yhdessä opettajan kanssa.

–  Draamalinja on tuonut kevennystä kursseihin, Kaskimies sanoo.

Viime hetken valinta

Kaskimiehen piti alun perin lähteä yläkoulun jälkeen ilmaisutaidon lukiona tunnettuun Tampereen yhteiskoulun lukioon. Haaveena oli jatkaa sieltä Teatterikorkeakouluun. Päätös Akaan lukiosta syntyi viime hetkellä.

– Vaikka teatteri on rakas harrastus, se ei ehkä kuitenkaan ole sitä, mitä haluan tehdä ammatikseni. Päädyin siihen, että voisin mennä johonkin peruslukioon ja miksei sitten Akaan lukioon.

Kaskimies on ollut valintaansa tyytyväinen.

– Matka on lyhyt, ja pienessä lukiossa on läheiset välit opettajiin. Apua pystyy pyytämään paremmin ja opetus on yksilöllisempää kuin isossa lukiossa.

Halu oppia uutta

Jatkosuunnitelmat liittyvät toimittajan työhön. Ykköstoive on päästä opiskelemaan journalistiikkaa Tampereen yliopistoon.

– Minua kiinnostavat monet asiat, kuten ihmiset, yhteiskunnalliset asiat ja kulttuuri. Parhaimmillaan ala on sellainen, jossa oppii koko ajan jotain uutta.

Haastattelupäivänä ei vielä ollut tiedossa, saako Kaskimies opiskelupaikan todistuksen perusteella. Varmuuden vuoksi hän on valmistautunut myös pääsykokeisiin ja hakenut journalistiikan lisäksi myös viestinnän ja suomen kielen opintoihin.

Enni Kaskimies valokuvaa Monster High -nukkejaan Instagramiin. Kuva: Tarja Antola

Nukkekokoelma kuvauskohteena

Kaskimies viettää vapaa-aikaa lukemalla, kirjoittamalla tarinoita ja valokuvaamalla. Hän kuvaa Instagramiin Monster High -nukkeja, joilla on lapsena leikkinyt. Kokoelmaan kuuluu 30 nukkea. Aiemmin hän on harrastanut teatteria Valkeakoski-opiston nuorten teatteriryhmässä.

Kesästä Kaskimies aikoo nauttia ilman erityisiä suunnitelmia.

– Tänä kesänä minulla ei ole suunnitelmissa mennä kesätöihin, mutta ehkä opettelen laittamaan vähän ruokaa, koska en ole siinä mikään mestari, Kaskimies toteaa.

Valkolakkia perhe juhlii kotona Rautalassa yhdessä parinkymmenen vieraan kanssa.

Lue lisää

Chat Icon