Akaan Seutuun otti yhteyttä henkilö, joka oli tehnyt torstaina 19.5. hukkareissun Toijalan vanhalle terveysasemalle, jossa järjestettiin ajanvaraukseton koronarokotuspäivä. Henkilö olisi halunnut ottaa neljännen koronarokotuksen.
Hän oli lukenut Akaan Seudussa keskiviikkona julkaistusta kaupungin ilmoituksesta, että ajanvarauksettomat koronarokotuspäivät ovat avoinna yli 12-vuotiaille. Ilmoituksessa ei erikseen kerrottu, että neljännen rokotuksen osalta rokotuksia annetaan tietyille ryhmille. Alle 80-vuotias riskiryhmiin kuulumaton ei saanut rokotusta, mikä selvisi paikan päällä.
– Pitäisi olla vähän selvempi, jotta vanhat ihmiset eivät mene hakemaan rokotusta turhan päiten, Akaan Akaksi itseään kutsuva henkilö kertoo.
