Akaan nuorisovaltuusto käynnisti logokilpailun – Logo edustaa nuvaa somessa, markkinoinnissa ja lopulta myös vaatteissa

Kilpailun voittaja saa rahapalkkion lisäksi mahdollisuuden tehdä Akaan nuorisovaltuuston kanssa yhteistyötä nuorisovaltuuston mediailmeen uudistamisessa. Nuorisovaltuuston yhteistyökumppanina pääsee vaikuttamaan muun muassa nuvan nettisivujen ja instapostauksien ulkonäköön, Akaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Atte Rantanen kertoo tiedotteessa. Kuva: Atte Rantasen arkisto.

Akaan nuorisovaltuusto käynnisti tämän viikon tiistaina 17.5. kaupunginlaajuisen logokilpailun, joka päättyy sunnuntaina 5.6.

Kilpailuun osallistuvan tehtävä on suunnitella ja toteuttaa haluamassaan muodossa kuva, joka voisi edustaa nuorisovaltuustoa somessa, markkinoinnissa ja lopulta myös vaatteissa, joita nuvan jäsenille teetetään. Kilpailu on tarkoitettu 13–20-vuotiaille akaalaisille, nuorisovaltuuston tiedotteessa kerrotaan.

– Kilpailun voittaja saa 120 euron palkkion lisäksi mahdollisuuden tehdä kanssamme yhteistyötä nuvan mediailmeen uudistamisessa. Nuorisovaltuuston yhteistyökumppanina pääsee vaikuttamaan muun muassa nettisivujemme ja instapostauksiemme ulkonäköön. Toinen sija palkitaan 60 eurolla ja kolmas 30 eurolla, Akaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Atte Rantanen toteaa tiedotteessa.

Mediayrittäjä Jani Vehka-Aho pitää viikon 22 alkupuolella esityksen graafisesta suunnittelusta Toijalan yhteiskoulun auditoriossa. Tilaisuuden tarkka päivämäärä ja kellonaika varmistuu viimeistään ensi maanantaina 23.5.

Lue lisää

Chat Icon