Akaan seurakunnan talouspäällikön virkaa hakee kuusi henkilöä. Hakijat ovat Mirjami Ekholm Jokioisilta, Joonas Juntunen Tampereelta, Sari Koittola Sastamalasta, Riikka Koskela Hyvinkäältä, Antti Myllymäki Lempäälästä ja Tomi Pöntinen Valkeakoskelta.
Hakuilmoituksen mukaan virka täytetään vuoden 2020 loppuun saakka sijaisuutena ja vuoden 2023 alusta lukien toistaiseksi voimassa olevana. Nykyinen talouspäällikkö Arja Tarela jää eläkkeelle loppuvuodesta.
Akaan vs. kirkkoherra Leena Sorsa kertoo, että talouspäällikön virkanimike voi muuttua hallintojohtajaksi johtosäännön uudistamisen yhteydessä. Sorsan mukaan hallintojohtajan nimike vastaa paremmin tehtävää.
Talouspäällikkö vastaa seurakunnan yleishallinnosta, henkilöstöhallinnosta ja taloushallinnosta sekä seurakunnan kiinteistöjen ja hautausmaiden hoitamisesta.
Vs. kirkkoherra Leena Sorsan mukaan tavoitteena on, että kirkkoneuvosto valitsee talouspäällikön ennen juhannusta.
