Marja-Leena Seppälä palkittiin Kotiseutuliiton kultaisella ansiomerkillä

Marja-Leena Seppälä on toiminut Kylmäkoski-seuran sihteerinä vuosina 1996–2018. Kuva: Lauri Seppälä

Kylmäkoski-seuran pitkäaikainen sihteeri MarjaLeena Seppälä, 79, on palkittu Suomen Kotiseutuliiton kultaisella ansiomerkillä.

Marja-Leena Seppälä toimi Kylmäkoski-seura ry:n sihteerinä vuosina 1996–2018. Seura oli tuota ennen viettänyt hiljaiseloa kolmisenkymmentä vuotta, ja Seppälän sekä muutaman muun paikkakunta-aktiivin ansiosta toiminta viritettiin käyntiin uudelleen.

Yhtenä sysäyksenä Kylmäkoski-seuran uudelleenherättämiseen oli Kylmäkosken kunnan vuonna 1993 asettama historiatoimikunta, johon Seppälä kuului. Toimikunta julkaisi kunnan 100-vuotiskirjan Kylmäkoski ajan virrassa 1895–1995. Kunnan kirjastonjohtajana Seppälä kaivoi arkistoista esille kirjan tekoon tarvittavia materiaaleja. Tässä yhteydessä löytyivät myös vanhat Kylmäkoski-seuran pöytäkirjat.  Seuran toiminta päätettiin herättää henkiin.

Kylmäkoski-seuran suurimmat aikaansaannokset ovat olleet Kylmäkosken kirkon remontin rahankeräys, joka tuotti noin 80 000 euroa vuosina 2010–2011, sekä neljä kotiseutukirjaa. Kirjat ovat Elettiinpä ennenkin Kylmäkoskella, Se oli sitä aikaa, Lämmin tervehdys Kylmäkoskelta ja Entisen ajan aarteita.

Seppälä oli jokaista kirjaa tehtäessä kantava voima ja hoiti puhtaaksikirjoituksen sekä kirjojen painatuksen ja muut toimitussihteerin tehtävät. Hän myös tarjosi kotoaan tilan toimituskunnan mapeille ja työskentelylle. Seppälä on myös myynyt satoja kirjoja seuran lukuun. Lisäksi hän kirjoitti kirjoihin itsekin kappaleita.

Ansiomerkkiä hakeneen Kylmäkoski-seuran mukaan Seppälä on osallistunut seuran toimintaan yli 20 vuoden ajan niin ideoijana kuin toteuttajanakin. Vuosittain toistuvia tempauksia ovat kuuman kiven heitto johonkin Kylmäkosken vesistönosaan sekä talkkunansyönnin MM-kilpailu. Kylmäkoski-seuran mukaan ilman Seppälän vetovastuuta moni tapaus olisi jäänyt toteutumatta.

Kylmäkoski-Seuran puheenjohtaja Sakari Seppälä (vas.) sekä seuran entinen puheenjohtaja Erkki Salo yhdessä vaimonsa Auli Salon kanssa luovuttivat Kotiseutuliiton ansiomerkin Marja-Leena Seppälälle 29. toukokuuta. Kuva: Lauri Seppälä

Lue lisää

Chat Icon