Valtuusto ei lämmennyt keskustan Mervi Pulkkisen esitykselle yksityistieavustuksista

Akaan valtuuston enemmistö ei lämmennyt valtuutettu Mervi Pulkkisen (kesk) ehdotukselle, että 2,8 prosenttia kiinteistöverokertymästä käytettäisiin vuosittain yksityisteiden kunnossapitoavustuksiin. Pulkkisen esitys kaatui keskiviikon 15.6. valtuustossa äänin 24–8.

Pulkkisen lisäksi äänestyksen häviäjiin kuuluivat Heli EinolaVirtanen (ps), Jussi Halme (ps), Arttu Käpylä (ps), Martti Laajoki (ps), Vesa Liehu (kesk), Mika Setälä (kd) ja varavaltuutettu Jari Näsi (kesk).

Pulkkinen ja kolme muuta valtuutettua esittivät vuosi sitten valtuustoaloitteessaan, että kiinteistöverokertymästä 2,8 prosenttia ohjattaisiin yksityistieavustuksiin tiestön pitämiseksi kunnossa. Aloitteentekijöiden mukaan kerätty vero palautuisi näin osaltaan myös haja-asutusalueille, joille ei ohjaudu kaava-alueiden tavoin kaupungin budjettivaroja infran rakentamiseen ja ylläpitoon.

Valtuustoaloitteen käsitelleiden teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen mielestä nykyisessä taloustilanteessa korotusten tekeminen yksityistieavustuksiin ei ole mahdollista. Aloitteeseen annetun selvityksen mukaan yksityiset tiehoitokunnat voivat nostaa yksikkömaksujaan hoitokulujen kattamiseksi. Kaupunginhallituksessa Pulkkisen esitys 2,8 prosentin osuudesta hävisi äänin 7–4.

Valtuustossa Pulkkinen toisti esityksensä, jota kannattivat Arttu Käpylä (ps), Heli Einola-Virtanen (ps) ja Vesa Liehu (kesk). Liehun mukaan avustus on monelle yksityistielle niin pieni, että sitä ei kannata lähteä edes hakemaan.

Valtuutettu Mervi Pulkkinen olisi halunnut, että 2,8 prosenttia kiinteistöverokertymästä käytetään yksityisteiden avustuksiin. Kuvakaappaus Akaan kaupungin Youtube-lähetyksestä

Iso osa tuloja lähtee hyvinvointialueelle

Kirsi Vaittisen (sd) mielestä avustusmäärärahasta tulee päättää talousarviokäsittelyn yhteydessä.

– Meiltä lähtee iso määrä tuloja hyvinvointialueelle, ja yksi tärkeä tulonlähde on kiinteistövero. Jos siitä sidottaisiin tässä vaiheessa jokin prosentti yksityistieavustuksiin, sidottaisiin paljon käsiä.

Samoilla linjoilla oli myös Sami Rajala (kok), joka kuvaili tietyn prosenttiosuuden sitomista tiettyyn tarkoitukseen vaaralliseksi tieksi.

– Rajallisesta määrästä euroja jaetaan kaikki tämän kaupungin palvelut. Jos tietty prosenttiosuus kiinteistöverotuotosta kohdistetaan tähän, on se valitettavasti jostain muusta pois. Näen niin, että valtuustossa talousarviokäsittelyssä demokraattisesti päätetään, kuinka paljon yksityisteitä avustetaan, Rajala totesi.

Tälle vuodelle kaupungin talousarviossa on varattu yksityisteiden kunnossapitoavustuksiin edellisvuosien tapaan 32 500 euroa, joka vastaa 1 prosenttia kiinteistöverokertymästä. Viime vuonna kaupunki maksoi avustusta 53 yksityistielle.

Lue myös:

Reilusta kahdestakympistä yli kolmeen tonniin – Tekninen lautakunta jakoi yksityistieavustukset (29.6.2021)

Arajärventie on yksi kaupungin avustusta viime vuonna saaneista yksityisteistä. Kuva: Oona Eskeli.

Lue lisää

Chat Icon