Kylmäkosken vanhalle terveysasemalle remontoidaan kesän aikana yhden luokan verran lisätilaa naapurissa sijaitsevan koulun käyttöön. Kaupungin suunnitelmissa on syksyllä selvittää myös vanhan terveysaseman muiden tilojen käytettävyyttä vapaa-aikapalveluiden tiloina.
Sivistyslautakunnan mukaan samalla on tarkoituksenmukaista kartoittaa, onko rakennukseen mahdollista tarvittaessa saada tilat yhdelle päiväkotiryhmälle. Lautakunnan mukaan Kylmäkosken päiväkodin peruskorjaustarvetta tulee myös kartoittaa.
Sivistyslautakunta otti kantaa Kylmäkosken päiväkodin tilanteeseen kokouksessaan 9.6. vastauksena vuosi sitten keväällä tehtyyn valtuustoaloitteeseen. Aloitteessa valtuutettu Mervi Pulkkinen (kesk) ja kolme muuta valtuutettua esittävät, että Kylmäkosken päiväkoti laajennetaan kahden ryhmän päiväkodiksi ja nykyisiin tiloihin tehdään tarvittava peruskorjaus.
Valtuustoaloitteen käsittelee myös tekninen lautakunta, jonka jälkeen se jatkaa kaupunginhallitukseen ja valtuustoon.
Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin mukaan vanhalle terveysasemalle sopisi viisivuotiaiden viskarien toiminta tai ryhmäperhepäiväkoti pienille lapsille. Ratkaisu mahdollistaisi myös yhteistyön koulun kanssa.
– Päiväkotiryhmän sijoittaminen vanhalle terveysasemalle olisi järkevä ja kustannustehokas vaihtoehto, jolloin päiväkotia ei tarvitse laajentaa ainakaan väliaikaisella ratkaisulla, Säteri sanoo.

Kaksi suurta ikäluokkaa
Anneli Säterin mukaan Kylmäkosken ensi syksynä päiväkodissa olevat 36 lasta mahtuvat tiloihin, koska kaikki lapset eivät ole paikalla yhtä aikaa. Lisätilamahdollisuuksia on Säterin mukaan syytä kuitenkin selvittää, koska vuosina 2017 ja 2019 syntyneet ikäluokat ovat suuret. Sen jälkeen syntyvyys on ollut laskusuunnassa.
Kylmäkosken taajamassa syntyi 12 lasta vuonna 2017 ja 16 lasta vuonna 2019. Toissa vuonna lapsia syntyi 10 ja viime vuonna 7. Tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä syntyneitä on 3.
Tilatarpeita mietitty ennenkin
Alun perin yhden ryhmän tarpeisiin rakennettu Kylmäkosken päiväkoti on toiminut vuosia kaksiryhmäisenä.
– Verrattuna joihinkin meidän vanhoihin päiväkoteihin Kylmäkosken päiväkoti soveltuu kaksiryhmäiseksi, kun toiminta ryhmitetään oikealla tavalla ja tehdään oppimisympäristöt siihen soveltuviksi. Kaksi ryhmää on yhtä parempi vaihtoehto sikäli, koska yksi ryhmä on tosi haavoittuva henkilöstön riittävyyden ja poissaolojen suhteen, Säteri toteaa.
Kylmäkosken päiväkodin tilatarpeita on mietitty Akaassa ennenkin. Vuonna 2016 suunniteltiin siirtokelpoista rakennusta päiväkodin tontille. Silloinen tekninen johtaja Antti Kemi käynnisti myös terveysaseman suunnittelun päiväkotikäyttöön.
– Suunnitelmissa oli mahdollinen päiväkodin myynti esimerkiksi omakotikäyttöön ja lasten siirtyminen muutostöiden jälkeen Kylmäkosken terveysasemalle, valmistelutekstissä sivistyslautakunnalle kerrotaan.
Säterin mukaan siirtorakennuksen hankkimisesta luovuttiin, koska piha-alue olisi supistunut ja terveysasemaa pidettiin ensisijaisena vaihtoehtona. Lapset mahtuivat tuolloin päiväkodin tiloihin.
Lue myös:
Kylmäkosken koululta siirtyy tilapulan vuoksi yksi luokka vanhalle terveysasemalle
