Viime viikonloppuna teimme retken Kotkaan, kaupunkiin, johon sain pappisvihkimyksen vuonna 2011. Palasin seitsemän vuoden tauon jälkeen kohtaamaan seurakuntalaisia yhdessä Akaan seudun retkeläisten kanssa. Tutustuimme Merimuseo Vellamoon, Keisarilliseen kalastusmajaan, ihastelimme Sapokan ja Katriinan meripuistoja, ja osallistuimme Kotkassa messuun. Lauantaina pidin Omistettu-levystäni konsertin Langinkosken kirkossa. Konsertin tuotto meni Ukrainan pakolaisten hyväksi Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Kun minulle tarjoutui mahdollisuus tulla Akaan seurakuntaan kappalaiseksi, jätin Kotkan kahdesta syystä. Totta kai halusin mennä eteenpäin pappisurallani, mutta toinen syy liittyi kaupungin sijaintiin ja historiaan. Mielestäni se oli liian lähellä Venäjän rajaa ja sen historia oli liian sotaisa.
Isäni syntyi Karjalan Pyhäjärvellä, joka on nykyään kehitysaluetta, köyhistä köyhintä Venäjän valtion aluetta. Välirauhan aikana isäni perhe, äiti, isä, sisko ja kuusi veljeä, eivät enää palanneet synnyinseudulleen vaan ostivat talon Pohjois-Pohjanmaalta Vihannista. Niinpä he välttivät toisen pakolaisuuden. Yksi pakomatka riitti.
Isäni oli jo kuollut kun sain pappisvihkimyksen ja asetuin kauniiseen Kotkan kaupunkiin. Nähtyäni sen urheilukenttiä, kirkkoja ja ravintoloita ajattelin, että isäni oli ollut joskus täällä ja edustanut Karhulan Katajaisia, jonka seiväshyppääjiä kaupungissa valmensin. Ajattelin Venäjän rajan läheisyyden isäni historian kautta. Katriinan meripuistosta saattoi nähdä Venäjän hallussa olevaan Suursaareen ja kaupungin historiaa tutkiessa tuli usein mieleen, että näillä seuduilla on vuodatettu paljon verta sotien tähden.
Historialla on pinttynyt tapa toistaa itseään ja se mitä tänä vuonna olemme nähneet vahvistaa tämän vanhan sanonnan. En usko, että Putin elää kovinkaan kauan, ehkä hän kuolee jo tämän vuoden aikana ja meidän on oltava valveilla poikkeuslain uudistamisessa niin, että pakolaisvirrat eivät aiheuta meille hankaluuksia. On syytä valmistautua kaikin keinoin pahimman varalta.
Sota Euroopassa pysäytti meidät. Se kurkistaa joka päivä olohuoneisiimme televisiosta ja tunkee mieliimme sosiaalisesta mediasta. Siitä on tullut kaikkien arkipäivää. Olen tarkkaillut itseäni ja tehnyt havaintoja siitä, miten se on minuun vaikuttanut ja olen huomannut, että jokin isieni henki nostaa minussa päätään. Henki, joka nousee sodan mielettömyyttä ja sortoa vastaan. Enkä missään nimessä kykene siihen mihin Jeesus kykeni ristillä, kun hän rukoili teloittajiensa puolesta sanoen: ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.”
Mielestäni Putin kyllä tietää mitä hän tekee ja minusta hän ansaitsee vain tuomion samoin kuin Venäjän ja Moskovan patriarkka Kirill. Anteeksiantoa en heille rukoile, mutta katumusta kylläkin ja sitä että Putin lopettaisi sodan. Anteeksiannon sijaan annan heille tärkeimmän käskyn: ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.”
Tero Kuparinen
Kirjoittaja on Akaan kappalainen
