Kesä on häiden aikaa. Itselläni on kunnia taluttaa oma tyttäreni alttarille elokuun 20. päivä, kun kirkossa kuuluu kahdesti sana ”Tahdon”. Usein häissä kuullaan Raamatun kohtaa, joka tulee 1. kirjeestä korinttilaisille. Juuri se, missä puhutaan enkelten kielestä, kumisevasta vaskista ja helisevästä symbaalista. Siinä todetaan, että ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Kun ajattelin sanoja, joita haluan tyttärelleni ja hänen tuoreelle aviomiehelleen sanoa, mietin tätä teemaa, että ”suurin niistä on rakkaus”. Rakkaus on suuri voima, ja se on saanut kautta aikain ihmiset tekemään ja toiminaan. Osalle se on ollut lähde runouteen, tapa ilmaista tunteita sävelin ja sanoin, osan se on saanut toimimaan ja osan jopa sotimaan. Niin ja onhan juhlassa läsnä myös Jumalan rakkaus. Vaikka rakkautemme häneen hiipuisi tai katoaisi meidän puoleltamme, niin hän varmasti rakastaa meitä kaikkia kaiken aikaa. Kyllä hänkin toisinaan meitä rakkaudessamme koettelee. Heikkona hetkenä lähestymme ja olemme aloitteellisia Jumalan suuntaan, vaikkapa rukouksin.
Millaista rakkautta on ja millainen on kaava onnelliseen parisuhteeseen? Onko sellaista kaavaa edes olemassa? Tuossa häätilaisuudessakin on monenlaista rakkautta; on hääparin välistä kahdenkeskistä rakkautta, on isä-tytär (vanhempi-lapsi) -rakkautta ja sisarusten, sukulaisten sekä ystävien tuntemaa rakkautta tai välittämistä. Rakkautta on myös usko johonkin itselle tärkeään asiaan, kuten vaikkapa isänmaahan, äidinkieleen tai yhteisöön.
Aina rakkaus ei ole kärsivällinen, eikä lempeä. Toisinaan rakkaus kadehtii, kerskuu, pöyhkeilee, käyttäytyy sopimattomasti, etsii omaa etuaan, katkeroituu ja jopa muistelee kärsimäänsä pahaa. Toisinaan sitä otetaan yhteen ja toisinaan sitten taas kiehnätään. On luonnotonta, että rakkauteen kuuluisi vain hyvää, vaikka somesta ja sen päivityksistä monen kohdalta tällaista voisikin luulla. Harva meistä kuitenkaan tulee ulos niiden heikkojen hetkien aikaan. Rakkautta koetetaan siis myös suojella ja varjella.
Nämä rakkaudet uskoon tai yhteisöön ovat sitten niitä, mistä saattaa syntyä vaikkapa sotia tai väkijoukkojen välisiä riitoja. Itselle yhteisörakkaus on vaikkapa rakkaus urheiluseuraan tai bändiin tai harrasteeseen. Uskonkin, että Paavali omalla kirjeellään korinttilaisille halusi korostaa nimenomaan rakkauden yhteisöllistä voimaa ja sitä, miten meidän tulee omissa yhteisöissä toimia toistemme hyväksi. Paavalille rakkaus on avain siihen hyvään tahtoon, mitä yhteisössä eläminen vaatii.
Rakkaudelle ei ole kaavaa. Tarkoitan sillä tätä, että onnellinen suhde voi syntyä ajallisesti nopeammin tai pidemmin. Hääparin onnea ei takaa lyhyt tai pitkä seurustelu ennen ”Tahdon” sanomista. Ei pitkä tai lyhyt kihlausaika ennen häitä. Jokainen suhde on kahden yksilön yhdessä kokema matka. Mikä tai kuka sitten kenelläkin toimii tuon rakkausmatkan aikana navigaattorina? Paavali kirjoittaa rakkauden olevan kärsivällinen. Kärsivällisyyttä matkalla tarvitaankin. Myös puhumista ja kuuntelemista.
Itse aion nuorelta parilta toivoa hääjuhlassa, että siellä soisi jossain välissä Jussi Hakulisen sanoittama ja Yö-yhtyeen aikanaan esittämä kappale ”Rakkaus on lumivalkoinen”. Siinä lauletaan muun muassa näin: ”Hän risti kädet, käänsi katseen hiljaa ylöspäin. Ja kiitti, miten onkaan saanut rakkautta näin. Aina toivoi kyllä paljon, mutta saikin enemmän.” Omissa häissämme reilut 26 vuotta sitten soi Akselin ja Elinan häävalssi. ”Kauan katsoin sinua syvälle silmiin”. Edelleen hänet siinä näen.
Rakkautta. Kaikille teille.
Anttijussi Vikman
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu.
