Akaan tekninen lautakunta on päättänyt, että Sataman uimarannalla Toijalassa ei oteta tänä kesänä käyttöön rantavalvontaa. Mahdollisen valvonnan tarpeellisuus tarkastellaan uudelleen kävijämäärälaskentojen jälkeen.
Teknisen lautakunnan päätöksen valmistelutekstissä kerrotaan, että rannan riskiarviointi on päivitetty tänä keväänä.
– Riskitekijät ovat pysyneet samana, joten niiden perusteella Sataman uimarannalle ei tarvita rantavalvojaa, valmistelutekstissä todetaan.
Terveysviranomainen on suositellut uimarannan käyttäjien laskentaa. Mikäli kävijämäärä rannalla kasvaa oleellisesti, voi kaupunki sen perusteella harkita rantavalvonnan käyttöönottoa kesällä 2023. Kävijämäärä lasketaan kahtena ruuhkaisempana kesäpäivänä yleisen uimarannan osalta.
Valvojan edellytyksiin riittää ensiapukoulutus. Jos rantavalvontaa on, on rannalla oltava ilmoitus valvojan paikallaolosta.
Tukes valvoo muiden rannan palveluntuottajien osalta kuluttajasuojalain mukaista toimintaa ja turvallisuutta.
