Yli 300 sudenpentua kilpaili Akaassa – Partiolaiset rakensivat hyönteishotelleja ja kokkasivat kasviskeittoa

Lauantaina 7. toukokuuta Akaassa kisailtiin Hämeen Partiopiirin järjestämän Hapsu-sudenpentukisan merkeissä. Kisa järjestettiin Nahkialan alueella Toijalassa, rasteja ratkottiin pääosin Nahkialan koululla sekä Nahkialanvuoren pururadalla. Hapsu-kisaa kisattiin samaan aikaan myös Hämeenkyrössä, jonne Hämeen Partiopiirin pohjoisen alueen lippukunnat osallistuivat, Toijalassa kisasivat eteläiset lippukunnat. Kisaan osallistuivat sudenpentuikäiset eli 7–10-vuotiaat partiolaiset.

Toijalan alueella kisaajina oli 70 pentuetta eli sudenpennuista koostuvaa joukkuetta. Pentuja oli yhteensä noin 360, joiden lisäksi saattajia eli pentueen mukana kulkevia aikuisia oli yhteensä 106. Kisajärjestelyjä oli tekemässä noin 120 henkilöä niin Toijalasta kuin ympäryskunnistakin.

Toijalan Eräveikkojen Perhoset-joukkue ruokarastilla. Kuvassa Annukka Ikkala, Taru Kontio, Elsi Keskinen ja Anni Seppälä. Kuva: Niko Rautanen

Italianpataa trangialla

Rasteja kisassa oli aloitusrastin lisäksi yhdeksän. Kisan teemana oli tänä vuonna kestävä kehitys, ja rastit olivat sen mukaisia: aloitusrastilla sudenpennut rakensivat hyönteishotellit, ruokarastilla tehtiin kasviskeittoa, ja viimeisellä rastilla roskista tehtiin raaka-ainetta lajittelun avulla. Myös perinteisempiä rastiaiheita oli, kun partiolaiset pääsivät leikkimään pantomiimia, valitsemaan oikeita varusteita yöretkelle ja askartelemaan maitopurkista vesirattaita.

Kisa alkoi jo aamulla, ja vaikka taivaalle kerääntyi uhkaavan näköisä pilviä, partiolaisten tavaramerkiksi leimautunut reipas asenne ja hyvä meininki pysyivät yllä. Ensimmäinen rasti kesti pitkään, sillä hyönteishotellia ei rakenneta muutamassa minuutissa. Lahden Siniset -lippukunnan Sinisten Sankarit ei suotta odottanut ruokarastia, vaan trangiat pystytettiin hiekkakentälle rakentelun yhteyteen. Kattilassa porisi italianpata.

– Kisailu kuuluu partioon, ja meillä on vuoden verran kulunut aikaa edellisistä kisoista, ja päätimme, että nyt on kulunut jo ihan tarpeeksi, Sinisten Sankarien saattaja Hannu Heikkilä kertoi syyksi lähteä kisailemaan.

Kisapäivältä joukkue odotti paljon uusia, mukavia partiokokemuksia, mielenkiintoisia tehtäviä ja yhdessä tekemistä. Ja niitähän kisasta varmasti löytyi.

Epäpirkkojen Toukat-joukkueen lempirasti oli hyönteishotellin teko. Kuvassa Vilma Kemppainen, Melina Mikkola, Noora Kemppainen, Eeva Hyvönen ja Auri Kaisto. Kuva: Niko Rautanen

Häviö jäi toteutumatta

Kun kisaan osallistuneilta pentueilta kyseli odotuksia päivälle, oli vastaus miltei aina sama: voittoa tänne tultiin hakemaan. Voiton lisäksi Toijalan Eräveikkojen Perhoset-joukkue halusi oppia luonnonsuojelusta ja kestävästä kehityksestä. Jälkeenpäin kysyttäessä tämä toive oli täyttynyt.

Kaikki eivät kuitenkaan tulleet kisaamaan voiton perässä. Eräpirkkojen Toukat-pentue odotti päivältä kivoja rasteja ja häviötä. Tosin pentue korjasi, etteivät halua hävitä, vaan olettavat häviävänsä. Pistetilastojen mukaan häviötä ei kuitenkaan tullut. Tilastot löytyvät Hämeen Partiopiirin sivuilta.

Humppilan Ilvespojat -lippukunnan Tupsukorvat kertoivat matkanneensa Toijalaan kisaamaan yhdestä, yksinkertaisesta syystä: ­– Meillä on sisua!

Aamulla uhkaavalta näyttäneet pilvet paljastuivat kuin paljastuivatkin sadepilviksi, ja kisan loppua kohden vettä tuli taivaalta kuin saavista kaataen. Onneksi kisaamassa oli partiolaisia, jotka olivat tietenkin osanneet pukeutua sateen kestäviin vaatteisiin.

Kun rastit oli suoritettu, saivat nälkäiset sudenpennut vatsansa täytteeksi perunoita ja nakkikastiketta. Koska aiheena oli kestävä kehitys, oli tarjolla tietenkin myös kasvisvaihtoehto, falafelpyörykät. Kun syömässä istuneilta partiolaisilta kysyi, oliko päivä vastannut odotuksia, kuului vastaus:

– Ei! Oli paljon kivampaa!

Lumi Anttila

Humppilan Ilvespoikien Tupsukorvat-joukkue tuli kisaamaan, koska heiltä löytyy sisua! Kuvassa Jaakko Remes, Aarne Niemelä, Lotta Niemelä ja Viljo Saarinen. Kuva: Niko Rautanen
Lahden Sinisten Sinisen Sankarit kokkaili aloitusrastilla italianpataa. Kuvassa Hannu Heikkinen, Sasu Kupias ja Mirko Nevalainen. Kuva: Niko Rautanen

Lue lisää

Chat Icon