
Digiohjaaja Eerika Laine aloitti Akaan kaupungin palveluksessa kesäkuun alussa. Työtehtävä on kaupungille uusi, eikä Laineellakaan ole aiempaa kokemusta vastaavasta työstä.
– Nyt teen digiohjausta eli tietotekniikkapuolta. Tehtävässä koulutan sosiaali- ja terveyspalveluiden etävastaanottoa ja muita terveys- ja sosiaalipuolen digitaalisia palveluita akaalaisille, kaikkia terveyteen liittyviä palveluita, mitkä sähköistyy, Laine kertoo.
Mihin tahansa digipalveluiden käyttöön opastusta ei ole tarkoitus antaa, vaan Laine keskittyy työssään Akaan kaupungin tarjoamien terveys- ja sosiaalipalveluiden digitaalisen käytön opastamiseen.
Henkilökunta koulutetaan ensin
Toistaiseksi Laine on keskittynyt Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueen perusterveydenhuollon terveys- ja sosiaalipalveluiden henkilöstön kouluttamisen. Henkilökuntaa koulutetaan hyvinvointikeskuksella ja Urjalassa. Hyvinvointikeskuksella sijaitsevien asiakaspäätteiden käyttöä Laine ei ainakaan toistaiseksi asiakkaille opasta.
– Tulevaisuudesta ei voi koskaan tietää. Tehtäväni on määräaikainen tämän vuoden loppuun asti, sen pidemmälle en osaa jatkosta sanoa, Laine kertoo.
Soittoaika tiistaisin
Laine sanoo viihtyneensä tehtävässään hyvin. Työ on tarjonnut paljon kaikkea uutta.
– Paljon uutta tulee niin minulle, henkilökunnalle kuin kuntalaisillekin. Kaikki ollaan tässä ihan uuden edessä, Laine sanoo.
Laineeseen voi olla yhteydessä puhelimella, jos haluaa kysyä neuvoja Akaan ja Urjalan perusterveydenhuollon sähköisiin palveluihin liittyen.
– Soittoaika on tiistaisin kello 14–15. Silloin voi ottaa yhteyttä puhelinnumeroon 040 335 3142, Laine opastaa.
Onko uusi digiohjaaja vielä törmännyt terveydenhuollon sähköisiin palveluihin liittyvään kysymykseen, johon ei olisi löytynyt vastausta?
– Henkilökunnalta tulee koko ajan kysymyksiä, niihin yritetään selvittää vastauksia mahdollisuuksien mukaan, Laine naurahtaa.
Digineuvoja toivoo akaalaisilta rohkeutta siirtyä sähköisten palveluiden käyttöön.
– Ettei aina tarvitsisi soittaa, vaan esimerkiksi aikoja pystyisi varaamaan itse omatoimisesti ja myös tarvittaessa tekemään peruutukset. Rohkeasti vaan, ja aina voi myös ottaa yhteyttä, jos ilmenee jotain ongelmia, Laine rohkaisee.