
Akaan Pride-tapahtumaan lauantaina 9. heinäkuuta osallistui yli 600 kansalaista Akaasta ja lähikunnista. Tapahtuman kohokohta Pride-kulkue oli useiden satojen metrien pituinen kulkiessaan Toijalan torilta Valtatietä pitkin ympyrätalolle ja takaisin.

Kyseessä oli ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, jonka tarkoituksena oli lisätä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osallisuutta, tasa-arvoa ja näkyvyyttä Akaassa.
Pääosin aurinkoisessa kesäsäässä vietetty monituntinen tilaisuus sujui varsin rauhallisesti ja hyväntuulisesti. Poliisi oli torilla huolehtimassa tapahtuman turvallisuudesta, mutta meno oli niin leppoisaa, että poliisit saattoivat tyytyä lähinnä sivustaseuraajan rooliin.

Paikalle saapunut väkimäärä yllätti iloisesti tapahtuman järjestäjiin kuuluneen Majka Nurmisen.
– Voi olla vain kiitollinen, että niin moni tuli paikalle. Tämä yllätti moninkertaisesti! Oli kaikenikäistä osallistujaa, ja tuli tunne, että oltiin kuin yhtä perhettä, kun marssittiin, Nurminen sanoi.
– Järjestämme tämän ensi vuonnakin. Nyt näyttää siltä, että saamme ensi kesän tapahtumaan lisää järjestäjiä nuorista akaalaisista, joita nyt oli mukana paljon, hän totesi.

”Hyvät arvot palaamassa”
Tamperelaiset Indi Katainen ja Valtteri Pönkkä olivat tulleet tapahtumaan lapsensa Aavan kanssa. Akaalaislähtöinen Pönkkä sanoi, että kun yleensä tällaista järjestetään vain isoissa kaupungeissa, Akaan tapahtuma kiinnosti.
– Ja kyllä meille tämä asia on muutenkin tärkeä; se, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, totesi Indi Katainen.

Paluumuuttaja Eija Salihu oli mielissään, että omassa kotikaupungissa tapahtui jotakin niin näyttävää ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta:
– Olen itse 1960-luvun lapsi ja koen olevani vähän ”hippi”. Tuntuu mukavalta nähdä, että tuon ajan hyvät arvot tasa-arvoisemman maailman puolesta ovat palaamassa.
”Kyllä kannattaa marssia”
14-vuotias Ella Vesterinen ja 13-vuotias Minea Nippala olivat tulleet seuraamaan, miltä ensimmäinen omassa kotikaupungissa järjestetty Pride-tapahtuma näytti.
– Ollaan ensimmäistä kertaa tällaisessa mukana. Kyllä näin hyvien asioiden puolesta kannattaa marssia, tytöt tuumivat.

Eläkeläiset Onerva Ahonen ja Helmi Vehmas olivat tulleet katsomaan, mitä torilla tapahtuu, sillä iso väkimäärä kiinnosti.
– En ole kyllä montaa kertaa nähnyt näin paljon väkeä torilla. Tämä on nykyaikaa ja on tärkeää, että puhutaan tasa-arvosta. Ei sitä kyllä ole Suomessakaan ihmisten välillä, pohti 84-vuotias Helmi Vehmas.
Erityisen iloinen hän oli, että tapahtumassa oli niin paljon tarjontaa lapsille:
– Akaan kaupunki on muutenkin satsannut nyt paljon lapsiin ja se on hyvä juttu. Lapsissa on tulevaisuus, Vehmas sanoi.



Kommentointi on suljettu.