Toijalan satamassa seisoo osin hullunkurinen liikennemerkkiyhdistelmä – Kioskirakennuksen kulmalle on tuotu ajohidasteita

Toijalan sataman uudella tielevennyksellä käytetään virheellisesti keltaista bussipysäkin merkkiä kertomaan, että pysäköintialue on tarkoitettu ainoastaan linja-autoille. Kuva: Oona Eskeli.

Akaan kaupungin tiedote kertoi kesäkuussa, että Satamatielle Toijalan sataman kesäteatterin kohdalle on rakennettu levennys, johon voi jättää linja-auton esimerkiksi teatteriretken ajaksi.

– Tarkoituksena on, että linja-autoliikennettä ei enää ohjata uimarannan puoleiselle alueelle, tekstissä suunniteltiin.

Heinäkuun lopulla Akaan Seudulle vinkattiin, että kyseiselle bussien pysäköintipaikalle opastetaan osin hullunkurisella liikennemerkkiyhdistelmällä.

Yhdistelmän sääntömerkeistä kaksi ovat asianmukaisia: ylin merkki (E2) kertoo pysäköintipaikasta ja alin (E4.1) puolestaan ajoneuvojen oikeaoppisesta sijoitustavasta tällä paikalla.

Pysäköintiä koskevat rajoitukset on ilmaistava lisäkilvellä, mutta sellaisen sijasta edellä esiteltyjen merkkien välistä löytyykin virheellisesti kolmas sääntömerkki: keltainen linja-autopysäkin merkki (E6).

Jutun julkaisun jälkeen kaupungin katuinsinööri Vesa Savolainen lupasi, että väärä merkki käydään vaihtamassa oikeaan mahdollisimman pian.

Merkkiyhdistelmän lisäksi sataman viimeaikaisiin uutuuksiin lukeutuvat kioskirakennuksen kulmalle tuodut ajohidasteet kera huomiokartioiden ja ohjeistavien lappusten sekä pukukoppirakennuksen seinään kiinnitetty opaste, joka kertoo, että rannalla ei ole uimavalvontaa.

Lue myös:

Satamaan ei tule tänä kesänä rantavalvojaa (2.7.2022)

Toijalan satamassa on laajennettu pysäköintialuetta, ja tämän kuun aikana ranta ympäröidään sinileväpuomilla – Mikäli puomin käytöstä saadaan hyviä kokemuksia, samanlaisia levän pysäyttäjiä saatetaan asentaa tulevaisuudessa muillekin Akaan uimarannoille (22.6.2022)

Juttua päivitetty 5.8.2022 kello 15.12 tiedolla siitä, että väärä merkki aiotaan vaihtaa oikeaan ”mahdollisimman pian”.

Tänä kesänä tehty bussien pysäköintipaikka sijaitsee Satamatiellä kesäteatterin kohdilla. Kuva: Oona Eskeli.
Tänä kesänä tehty bussien pysäköintipaikka sijaitsee Satamatiellä kesäteatterin kohdilla. Kuva: Oona Eskeli.
Akaan teknisen lautakunnan päätöksellä sataman uimarannalla ei ole ollut rantavalvontaa tänä kesänä. Rannan pukukoppirakennuksen seinästä löytyy nyt tästä puutteesta kertova kyltti. Kuva: Oona Eskeli.
Kangassaarentielle on tuotu ajohidasteita. Kuva: Oona Eskeli.
Kangassaarentielle on tuotu ajohidasteita. Kuva: Oona Eskeli.
Ajohidasteiden viestiä tehostetaan huomiokartioilla ja ”hidasta”-lapuilla. Kuva: Oona Eskeli.

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon