Klikkaa tästä makean muhkeaan kuvagalleriaan: Marianne-päivä toi vipinää Luttusen maanantaihin – Vuoden Marianneksi valittiin Suomen parhaan siiderin tekijä

Sanna-Mari Inomaan (vas.), Anni Määtän ja Hansku Vihervaaran vuodesta 2019 järjestämä Marianne-päivä toteutui tänä vuonna Luttusissa Viialassa. Tapahtuma kiertää eri puolilla Akaata, ja ensi vuonna Marianne-päivä toteutetaan Kylmäkoskella. Kuva: Oona Eskeli.

Mariannen nimipäivänä eli 15. elokuuta vuosittain vietettävä Marianne-päivä järjestettiin hellelukemissa mutta pulahdusmahdollisuuden välittömässä läheisyydessä Luttusissa maanantai-iltana.

Toijalassa kehitetyn Marianne-piparminttusuklaakarkin innoittamana ja Anni Määtän, Sanna-Mari Inomaan ja Hansku Vihervaaran voimin vuonna 2019 syntynyt tapahtuma on toteutettu joka kerta eri lokaatiossa, ja tänä vuonna tapahtuma vietiin ensimmäistä kertaa Viialaan.

– Emme halua juurtua vain yhteen alueeseen vaan käyttää hyödyksi koko Akaata, jossa on paljon upeita paikkoja. Ensi vuonna meillä on tarkoitus mennä Kylmäkoskelle, lupaili Määttä.

Kolmihenkisessä Marianne-tiimissä oltiin erittäin tyytyväisiä tapahtuman kävijämäärään, joka oli silmin nähden runsas.

– Iloitaan siitäkin, että keli on aivan täydellisen makea, Määttä sanaili.

Tapahtuman aikana Luttusissa päästiin esimerkiksi iskemään palloa A-Volleyn sekabiitsin Marianne-osakilpailussa sekä ihastelemaan Petite Ballerinan Minttujen ja Nuppujen tanssiesityksiä ja Hansku Vihervaaran ja Jenni Kilpisen laulua.

Terissaari Oy:n Johannes ja Maija Vuorinen vastaanottivat Vuoden Marianne -tunnustuksen ja hyvän satsin karkkipusseja ilolla eilen maanantai-iltana. Pariskunta pääsi samalla käymään ensimmäistä kertaa Luttusissa. Kuva: Oona Eskeli.

Tunnustuksesta piristystä yksinäiseen työhön

Marianne-päivän kivijalkana on vuosittain vaihtuvan ohjelman muassa Vuoden Marianne -huomionosoituksen jako.

Tänä vuonna tällä Määtän, Inomaan ja Vihervaaran myöntämällä tunnustuksella palkittiin akaalainen Terissaari Oy, joka valmistaa mehuja, limonadeja ja siidereitä samannimisessä saaressa Toijalassa sijaitsevalla suurella luomuhedelmätilalla.

Terissaaren palkitsemiseen johti osittain yrityksen heinäkuussa saama valtakunnallinen huomio, kun sen valmistama Korte päihitti yli 80 kilpakumppania ja valittiin Suomen parhaaksi siideriksi Suomalaisen Aidon Siiderin Seuran järjestämässä kilpailussa.

Marianne-tunnustuksen Luttusissa vastaanottivat tilan omistaja ja yrittäjä Johannes Vuorinen ja hänen vaimonsa Maija Vuorinen, joka hänkin on yrityksen toiminnassa mukana jonkin verran.

Luttusissa nyt ensi kertaa vieraillut pariskunta kuvaili tittelin lämmittävän heitä kovin.

– Kyllä tunnustuksen saaminen on mukavaa, varsinkin kun työ on suht yksinäistä ainakin mehustamon puolella, tilan arjesta ja sen tuotteiden valmistamisesta pääasiassa yksin vastaava Johannes luonnehti.

Vuoristen mukaan tunnustuksesta kertova kunniakirja tulee saamaan arvoisensa paikan tilan myymälästä.

Lue myös:

Historian ensimmäinen Suomen paras siideri on akaalaisen Terissaaren valmistama Korte (19.7.2022)

Terissaaren omenasato vaikuttaa yhtäältä todella hyvältä ja toisaalta korkeintaan keskinkertaiselta – Tilalle vuosien mittaan kerätty ainutlaatuinen lajikekirjo antoi erinomaiset lähtökohdat siiderin valmistukselle (16.10.2021)

Terissaari Oy:n omenatarha on hehtaareissa Suomen suurin luomuhedelmätila – Johannes Vuorinen on investoinut jo reilusti yli puoli miljoonaa euroa mehustamoon, jossa tuotetaan myös siidereitä (29.8.2021)

Mariannen merkeissä maanantai-iltaa viettivät muun muassa kuusivuotias Tinja Pohjonen (vas.), viisivuotias Selina Pohjonen ja kuusivuotias Olivia Schmandt. Viialasta kotoisin oleva kolmikko kertoi ehtineensä syödä jo useita Marianne-karkkeja. Samassa Olivia vinkkasi, että syötyjä makeisia ei kannata laskea, koska sillä tavalla niitä voi ottaa monta. Kuva: Oona Eskeli.
A-Volleyn Luttusissa aina maanantaisin järjestämissä sekabiitsin viikkokisoissa miteltiin Marianne-päivän kunniaksi Marianne-osakilpailussa. Lohkovoittajia muistettiin Akaan kaupungin lahjoittamilla palkinnoilla päivän päätteeksi. Vasemmalta oikealle Jani Antola, Marko Forsblom, Anne Leppänen ja Ilari Liiti. Kuva: Oona Eskeli.
Jere Virtala päätti kokeilla biitsiä, kun neljänteen lohkoon oli tarvetta vielä yhdelle pelaajalle. Kiitoksena heittäytymisestä hän sai sinivalkoisen Marianne-pussin. Kuva: Oona Eskeli.

Lisää kuvia Marianne-päivän menosta:

Akaan Seudun verkkolehdessä alla näkyvän gallerian kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä. Vielä isommiksi kuvat saa avaamalla ne uudessa välilehdessä.

Tietokoneella uudessa välilehdessä avaaminen onnistuu klikkaamalla hiiren oikealla painikkeella kuvan päältä ja valitsemalla ’Avaa kuva uudessa välilehdessä’.

Puhelimella samanlainen valikko aukeaa painamalla sormella hetken aikaa kuvan päältä suunnilleen kuvan keskikohdan tuntumassa. Jos olet avannut jutun Facebookin kautta, huomioithan, että jutun tulee olla avattuna vielä erikseen selaimen kautta, jotta kuvien avaaminen uudessa välilehdessä onnistuu.

Akaan Seudun sovelluksessa kuvia ei valitettavasti saa suurennettua.

Lue lisää

Chat Icon