Nuorisoa parjataan milloin äänekkäästä mopojen huudattamisesta, milloin julkisen omaisuuden töhrimisestä ja milloin ympäristön roskaamisesta.
Kritiikille on varmasti paikkansa.
Mutta viime aikoina huomioni on kiinnittynyt epäsopivaan kielenkäyttöön. Tyhjänpäiväinen kiroilu ei nimittäin ainoastaan kuulosta typerältä, vaan myös rapauttaa rumien sanojen merkityksen. Se on sääli.
Kiroileminen mielletään usein oireeksi älyllisestä vajavaisuudesta tai heikoista kielellisistä kyvyistä, mutta tutkimusten valossa tällaista yhteyttä ei kaiketi ole.
Sopivaan asiayhteyteen aseteltu, nyansoiduilla sanavalinnoilla toteutettu ja tilanneherkällä sävelkululla ilmaistu kiroilu on pikemminkin yksi inhimillisen yhteyden kauneimpia muotoja.
Heikosti ajoitettu ärräpää tai merkityksetön v-sanojen tuhlailu vastaavasti muistuttavat sosiaalisen rytmitajun puutteesta ja mielikuvituksen kakofoniasta.
Yksi kuuluisimmista suomalaisen kulttuurin voimasanoista lensi 35 vuotta sitten Oberstdorfin raastavassa nousussa, kun hiihtomaajoukkueen huolto-osaston onnistui viime tingassa heittää havuja sohjoutuvan ladun varrelle.
Marjo Matikaisen kipakasti kajauttama ”perkele!” aiempien, lähestulkoon kuuroille korville kaikuneiden ”havuja, havuja!” -huutojen perään ei jättänyt mitään arvailujen varaan.
Maailmanmestaruuteen sivakoinut hiihtäjä onnistui yhdellä sanalla laatimaan palauteraportin huollon tähänastisesta suoriutumisesta, paaluttamaan suuntaviivat lähitulevaisuuden toimintaodotuksista ja kommunikoimaan urheilijan tahtotilasta yli ja läpi vakiintuneiden kielimuurien.
Pelkällä ”hiivatilla” paikka podiumin keskeltä olisi jäänyt vain haaveeksi.
Eikä sovi unohtaa kiroilun lääkinnällistä voimaa. Jokainen meistä on joskus potkaissut pottuvarpaansa pöydänjalkaan ja huomannut, miten selkäydin ei ainoastaan välitä kipuviestejä varpaista aivoihin, vaan myös automaattisesti valikoi muutaman osuvan sanan huudettavaksi. Ja kas kummaa: kipu lievenee!
Tai kun uutisissa kerrotaan sähkön hinnan kolminkertaistumisesta, on luontevaa reagoida uutiseen muutamalla tuhmemmalla sananparrella. Eihän se varvasta terveeksi tee eikä sähkömarkkinoita sen suotuisammiksi, mutta kyllä sillä tuntemusten terävimmän kärjen saa typistettyä.
Kyse on siis aina mukana matkassa kulkevasta ensiapupakkauksesta, jonka sisältö kyllä tepsii, kunhan sitä ei ole tuhlailtu.
Jokaiseen kieleen on kehittynyt omat ainutlaatuiset vivahteensa, joilla kielenkäyttäjä voi ilmaista itseään jopa henkeäsalpaavan rikkailla tavoilla. Erilaiset voimasanat ovat keskeinen osa tätä lingvististä mielikuvien ja merkitysten välittämisen repertoaaria.
Käyttämiseen liittyy kuitenkin erityinen ehto: niitä ei oikeastaan saisi päästellä suustaan, mutta juuri tuon pääsäännön tahdikkaalla rikkomisella kiroilun potentiaali voidaan valjastaa hyvään tarkoitukseen.
Siksipä tuota varantoa ei kannattaisi pilata.
Ossi Heino
Kirjoittaja tutkii työkseen pahoja asioita ja tasapainottaa tilannetta vapaa-ajan hyvillä asioilla.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Kommentointi on suljettu.