Katso kuvakooste Hunajatorilta: Italialaistunut Ulla Macco hämmästyi markkinahumua, joka oli aivan toisenlaista kuin 1950-luvulla – Pasi Kylmälä kehotti akaalaisia tutustumaan Akaakyytiin ja antamaan siitä rakentavaa palautetta

Akaalainen Ulla Murto (vas.) oli saanut vieraakseen lapsuudenystävänsä Ulla Maccon, omaa sukua Sänkelän. Italiassa asuva toijalalaissyntyinen Ulla Macco osti torilta tuoretta lähihunajaa kotiinviemiseksi. Kuva: Pekka Mustonen

Kun italialaistunut Ulla Macco (o.s. Sänkelä) osteli lauantaina Hunajatorilta tuoretta hunajaa ja katseli ympärilleen, hän myönsi olevansa ihmeissään ja myös ihastunut. Kun hän muutti vuonna 1955 Toijalasta ulkomaille, jäi verkkokalvoille muisto aivan toisenlaisesta Toijalan torista kuin se tänä päivänä on. Markkinahumu oli 1950-luvulla vaatimattomampaa.

– Olen minä Toijalassa käynyt silloin tällöin lapsuudenystäväni luona, viimeksi seitsemän vuotta sitten, mutta ensimmäistä kertaa olen tällaisessa tapahtumassa. Todella mukavannäköistä!

Erityisesti Ulla Maccoa kiehtoi hyvänmakuinen lähihunaja, jota hän osti myös kotiinviemiseksi Italiaan. Mehiläistarhuri Risto Niilimäki kertoi Maccolle tämänvuotisesta sadosta ja sen taustoista.

– Meillä on nyt kaksi vuotta ollut se tilanne Akaassa, että pystymme myymään ympärivuotisesti paikallista hunajaa. Se on todella hyvä juttu, Niilimäki totesi.

Tämänkesäinen sato on Niilimäen mukaan ”ihan hyvä”, vaikka eri tarhojen välillä onkin sadoissa isot erot.

– Minun mielestäni se johtuu keväästä. Jos laatikoihin tehdään keväällä liian aikaisin lisäykset, siköinti häiriintyy kylmyydestä, Niilimäki sanoi.

Mehiläistarhaaja Risto Niilimäki ja hänen vaimonsa Marita kertoivat, että tämänvuotinen hunajasato on ihan hyvä. Tarhojen välillä oli silti isoja eroja, vaikka ne olisivat sijainneet lähekkäin. Kuva: Pekka Mustonen

”Tutustukaa itse Akaakyytiin”

Viikon mittaiset Hunajahulinat aloittanut lauantainen toritapahtuma sisälsi monenlaista tarjontaa. Puolensadan kojun lisäksi torilla oli elävää musiikkia. Lavalla esiintyivät niin lastenmusiikkiyhtye Orffit kuin Valkeakosken musiikkiopiston soittajat.

Toritapahtuman ensimmäisestä puheesta vastasi viime vuonna Kuhnuriksi valittu Pasi Kylmälä. Hän kiitti silloisesta valinnastaan, mutta totesi, että Akaassa olisi paljon muun muassa eläköityneitä viranhaltijoita ja pitkäaikaisia luottamushenkilöitä, jotka ansaitsisivat julkista tunnustusta.

– Myös eri harrastusten piirissä on henkilöitä, joita pitäisi muistaa. Toivottavasti opimme täällä Akaassa näyttämään kunnioituksemme toisiamme kohtaan, hän sanoi.

Viime vuoden Kuhnuri puolusti kaupungin palvelutarjontaa kehottamalla kuntalaisia omakohtaisesti tutustumaan uuteen kutsutaksityyppiseen Akaakyytiin.

– Siitä on näkynyt sosiaalisessa mediassa rajuakin arvostelua. Vetoan akaalaisiin koteihin, että osallistukaa itse pilottihankkeeseen ja antakaa siitä rakentavaa, asiallista palautetta. Joukkoliikenne vaatii aina käyttöä, jotta se säilyisi.

Viime vuonna Vuoden Kuhnuriksi valittu Pasi Kylmälä puhui tervehdyssanoissaan voimakkaasti paikkakunnan matkailupalveluiden ja elinvoimaisuuden puolesta. Kuva: Pekka Mustonen

Sata matkailijaa per yö

Pasi Kylmälä puhui voimakkaasti akaalaisen osaamisen ja paikkakunnan elinvoimaisuuden puolesta. Hän muistutti pitkistä perinteistä ja paikallisesta osaamisesta kertomalla, että nimenomaan Toijalasta toimitettiin hunajat Moskovan olympialaisiin vuonna 1980.

Hän sanoi itse profiloituneensa matkailun sanansaattajaksi ja korosti, että Hämeenlinna ja Tampere eivät pysty loputtomasti tarjoamaan matkailijoille kaikkia heidän kaipaamiaan elämyksiä. Hän totesi, että Akaan majoituspaikat ovat kahdessa vuodessa viisinkertaistuneet, ja niille on käyttöä.

– Viime yönäkin yöpyi ainakin sata matkailijaa pelkästään omien tietojeni perusteella.

Hunajatorilla riitti väkeä aamuyhdeksästä pitkälle iltapäivään. Kuva: Pekka Mustonen

Pörriäinen piipahti torilla

Akaan kaupungin ja Lions club Toijalan järjestämällä Hunajatorilla palkittiin myös Vuoden Kuningatar ja Kuhnuri. Valituiksi tulivat Ukraina-vapaaehtoiset sekä Toijalan Vauhdin Kari Uolamo. Harva torilla käynyt kuitenkaan tiesi, että Hunajahulinoilla on valittu kahtena vuonna myös Vuoden Pikku Pörriäinen.

Vuonna 2013 valinta tehtiin ensimmäistä kertaa. Valituksi tuli Kiira Heinonen, joka on nyt 9-vuotias koululainen. Kiira oli vanhempiensa Kari ja Pauliina Heinosen kanssa lauantaina torilla verestämässä vanhoja muistoja.

– Tai en minä siitä valinnasta mitään itse muista, mutta pääsin kuulemma lavalle ja sain sukat ja mehiläismaskotin, Kiira kertoi.

Yhdeksänvuotias Kiira Heinonen valittiin vuonna 2013 Hunajahulinoilla Vuoden Pieneksi Pörriäiseksi. Kiira ei valintaa muista, mutta vanhempien Kari ja Pauliina Heinosen kännykästä vauvakuva palkintoineen löytyy vieläkin. Kuva: Pekka Mustonen
Tämä valokuva pikkuisesta Kiira Heinosesta löytyy vieläkin äidin kännykästä. Kuva: Pekka Mustonen
Lapsiperheet asettautuivat eturiviin, kun tuli musiikin vuoro. Lastenmusiikkiyhtye Orffit sai musiikillaan aikaan leppoisan tunnelman. Kuva: Pekka Mustonen
Lastenmusiikkiyhtye Orffit eli Matti Pollari, Hannu Sepponen ja Kimmo Ojala saivat letkeällä musiikillaan niin lasten kuin aikuisten jalat vipattamaan. Kuva: Pekka Mustonen
Teatteritarpeistonhoitaja Päivi Vallin mökkeilee Tammelassa ja oli tullut Hunajatorille myymään kierrätyshenkisiä käsitöitään. Kuva: Pekka Mustonen
Mehiläistarhuri Risto Niilimäki ja vaimonsa Marita olivat yhdet torin suosituimmista myyjistä. Tämän kesän hunajasato kiinnosti kävijöitä. Kuva: Pekka Mustonen
Kuvassa näkyvä Hunajafillari arvottiin kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken lauantaina iltapäivällä. Pirteää keltaista menopeliä ihasteltiin kovasti, kun yleisö parveili kaupungin teltalla. Kuva: Pekka Mustonen
Helva Launokoski, Anneli Vainonen ja Kristiina Maijala tulivat jo aamuvarhaisella laittamaan Akaan Kuvataiteilijoiden markkinatelttaa pystyyn. Kuva: Pekka Mustonen
Akaan Kuvataiteilijat oli Hunajatorilla mukana omalla taiteellaan. Anneli Vainonen (vas.), Kristiina Maijala (kesk.) ja Helva Launokoski (oik.) muistuttivat performanssillaan, että kuvataiteelta puuttuu Akaassa näyttelytila. Kuva: Pekka Mustonen
Toijalasta kotoisin oleva Heidi Haahtela (vas.) ja Frank Haahtela olivat tulleet viikonlopuksi kyläilemään Helsingistä. Akaalainen Tuula Nieminen (oik.) oli iloinen, kun heille oli niin paljon näytettävää ja koettavaa Hunajatorilla. Kuva: Pekka Mustonen
Hunajatorilla oli kymmenittäin myyjiä ympäri Pirkanmaata. Kiitos hyvän sään, torilla riitti myös kävijöitä pitkin päivää. Kuva. Pekka Mustonen
Kaupungin tapahtuma- ja kulttuurikoordinaattori Reetta Westerbacka (vas. oranssissa mekossa) oli yksi Hunajatorin juontajista. Kuva: Pekka Mustonen

Lue myös:

Ukraina-vapaaehtoiset ja Kari Uolamo palkittiin Hunajatorilla – Vuoden Kuningatar ja Kuhnuri haluavat tuottaa iloa muille

 

Lue lisää

Chat Icon