Filosofoivat Duudsonit ja kesän viimeinen helle kruunasivat Luttusen venetsialaiset – Tv-persoonat saivat yleisön helposti mukaan yhteiseen kiusaamattomuuslupaukseen

Duudsonien HP Parviainen (vas.) ja Jarppi Leppälä pyysivät yleisöä mukaan kiusaamattomuuslupaukseen ja käsiä nousi koko yleisön täydeltä. Parivaljakko puhui esiintymisvuorollaan voimakkaasti kiusaamista vastaan. Kuva: Pekka Mustonen

Mitä syntyy, kun yhdistetään kaksi suosittua tv-persoonaa, elokuun lopun helle, sadoittain yleisöä ja viialalainen me-henki? No, siitä syntyvät erittäin onnistuneet yhteiset kyläjuhlat.

Lauantaina 27. elokuuta Luttusen uimarannalla Viialassa vietettiin kesäkauden päätösjuhlana tunnettuja venetsialaisia. Viialan Kulttuuriklubin järjestämässä maksuttomassa tapahtumassa oli ohjelmaa alkuiltapäivästä pitkälle loppuiltaan.

Venetsialaisten päätähtenä olivat kello 15 aloittaneet Duudsonit Jarno Leppälä ja Hannu-Pekka Parviainen. Päivän ja illan aikana kuultiin myös harmonikkataiteilija Reijo Ahosta, Jykä Siraista ja Bandia, Mirka ”Leka” Rantanen Acoustic Jamia ja Haihunkoski Sound Machinea.

Duudsonien esiintymisen aikaan Luttusen uimaranta täyttyi monen ikäisestä yleisöstä, enemmistönä kuitenkin alakouluikäiset lapset ja lapsiperheet. Duudson-kaksikko sai kirjoittaa nimikirjoituksia 1,5 tunnin ajan, joka antaa osviittaa yleisömäärästä iltapäivällä.

Tapahtuman koko kävijämäärää on vaikea arvioida, sillä väkeä tuli ja meni pitkin päivää. Sitä myös tuli lisää Duudsonien jälkeen odottamaan illan musajammailuja. Viialan Kulttuuriklubin puheenjohtaja Heikki Ahonen laski, että myyntien perusteella koko päivän kävijämäärä oli ainakin 1000–1500.

Älkää kokeilko tätäkään kotona, voisi olla monen Duudson-tempun nimenä. HP Parviainen (oik.) heitteli tikkoja Jarppi Leppälän vatsanahkaan. Kuva: Pekka Mustonen

Ala-asteelta kohti Amerikan unelmaa

Iltapäivällä oman esiintymisvuoronsa aloittaneet Duudsonit eivät olleet niinkään tulleet esittämään näyttäviä showtemppuja kuin puhumaan lapsille ja nuorille koulutyön tärkeydestä ja kiusaamista vastaan.

– Me neljä Duudsonien jäsentä tapasimme ala-asteikäisinä. Tykättiin samoista asioista eli lumilautailusta ja kotivideoiden tekemisestä, Jarppi Leppälä muisteli.

Kun Duudsonit aloittelivat, ei ollut YouTubea, jossa levittää videoita. Tarvittiin oma televisio-ohjelma, jonka avulla päästä eteenpäin. Ryhmä saikin sen ensiksi Suomen televisioon ennen kuin pääsi maailmalle ja päätavoitteeseen eli Amerikan markkinoille.

– Tällä hetkellä taitaa olla 150 maata, jossa olemme näkyneet telkkarissa. Amerikka oli suuri unelmamme ja teimme kuusi vuotta yhdessä töitä, että se toteutui, HP Parviainen totesi.

– Mitään ei saa yhdessä yössä. Pitää olla valmis tekemään paljon hommia ja sitoutumaan pitkäjänteisesti, Jarppi Leppälä korosti.

Jarppi Leppälä (vas.) ja HP Parvinainen lupasivat esiintymisensä jälkeen kaikille pyytäjille nimikirjoitukset ja yhteiskuvan. Pyytäjiä oli pitkäksi jonoksi saakka. Kuva: Pekka Mustonen

Yleisö lupasi olla kiusaamatta

Duudson-kaksikko korosti, että eivät olisi koskaan ryhmänä saavuttaneet tavoitteitaan, jos eivät olisi oppineet hyväksymään toistensa erilaisuutta ihmisinä.

– Keskiössä on aina ollut ystävyys. Sen turvin olemme pystyneet jakamaan myös vastoinkäymiset ja surut, HP Parviainen sanoi.

Parviainen ja Leppälä saivat yleisön mukaan myös kiusaamattomuuslupaukseen. He korostivat, että aikuiset omalla esimerkillään näyttävät tietä sille, miten toisia ihmisiä kohtaan käyttäydytään ja miten heille jutellaan.

Olivia Schmandt (vas.), Emilia Koskinen ja Verna Naakka kävivät pyytämässä Duudsoneilta nimikirjoitukset fanikorttiin sillä aikaa, kun äidit odottelivat. Tytöt kertoivat, että omaa pukeutumista tuli mietittyä tarkkaan ennen venetsialaisiin lähtöä, olihan kyseessä kesän päätösjuhla. Kuva: Pekka Mustonen

Adressi kiinteän lavan puolesta

Helteisessä säässä paitsi nautittiin esityksistä ja yhdessäolosta kerättiin myös nimiä adressiin. Viialan Kulttuuriklubin perustamaan adressiin kirjoitettiin innokkaasti nimiä kiinteän esiintymislavan saamiseksi Luttusen uimarannalle.

Luttusen alueen kehittämiseksi on jo saatu Pirkan Helmen kautta 8 000 euroa suunnittelurahaa. Esiintymislavan lisäksi halutaan parantaa alueen esteettömyyttä.

Viialan Kulttuuriklubin varapuheenjohtaja Kati Kuusisto toivoi, että kiinteä esiintymislava saataisiin kaupungin ensi vuoden investointipäätöksiin.

Viialan Kulttuuriklubin varapuheenjohtaja Kati Kuusisto keräsi nimiä adressiin, jossa toivotaan kiinteää esiintymislavaa Luttusen uimarannalle. Kuva: Pekka Mustonen
Luttusen venetsialaisten pimenevässä iltayössä 1980-luvun hittejä pursuavan ensikeikkansa soittaneeseen Haihunkoski Sound Machine -yhtyeeseen kuuluvat Markus Mantere (vas.), Olli Kuismanen, Virpi Kamppuri, Teemu Minkkilä ja Antti Mäkelä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Lue lisää

Chat Icon