Akaa Areenan rakentaneen Jatkeen edustaja kommentoi absurdina pitämäänsä katsomovääntöä: ”Tuntuu, että ainoa asia, joka tässä hiertää, on suojalevyjen käyttöön kuluva aika”

Akaa Areenan rakennuttaja eli Akaan kaupunki ja rakentaja eli Jatke Pirkanmaa Oy ovat hyvin eri mieltä areenan ison salin katsomoratkaisusta. Toisin kuin kaupunki väittää, Jatke ei rakennuspäällikkö Jani Viitaharjun mukaan ole saanut katsomosuunnitelmasta huomautusta tai reklamaatiota. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Akaan Seutu kertoi jutussaan keskiviikkona, että Viialan liikuntahallin eli Akaa Areenan katsomo ei ole hallin rakennuttajan eli Akaan kaupungin mukaan hyväksyttävä eikä vastaanotettu.

– Suurimmat ongelmat ovat siirtokatsomoissa, mutta ei se tarkoita, että muuallakaan ei mitään vikaa olisi. Mielestämme katsomo ei ole tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen, Viialan yhtenäiskoulun ja Akaa Areenan valmistumista seuraavan rakennustoimikunnan puheenjohtaja Harri Rantala (sd) valotti tilaajan näkemystä asiasta keskiviikkona julkaistussa jutussa.

Tässä jutussa puolestaan hallin pääurakoitsijan eli Jatke Pirkanmaa Oy:n rakennuspäällikkö Jani Viitaharju tuo esiin, mistä katsomoväännössä on rakentajan mukaan kyse.

Jatke kiistää saaneensa huomautusta

Rakennustoimikunnan 20. kesäkuuta 2022 pitämän kokouksen pöytäkirjan mukaan Jatke Pirkanmaan kaupungille toimittamassa katsomosuunnitelmassa havaittiin merkittäviä laatupoikkeamia ja niistä tehtiin välittömästi 16. kesäkuuta 2021 kirjallinen huomautus urakoitsijalle.

Havaittuja laatupoikkeamia pöytäkirjassa ei avata. Jäljempänä dokumenttia on kuitenkin kohta, jossa viitataan katsomotoimituksen epäselvyyksiin, joita ovat muun muassa toimivuus sekä yhteensopivuus lattiamateriaalin kanssa.

Rakennuspäällikkö Jani Viitaharju kiistää, että Jatketta olisi 16. kesäkuuta 2021 tai muulloinkaan huomautettu saati reklamoitu katsomon suunnitelmasta.

– Päinvastoin juuri kesäkuussa 2021 tilaaja on hyväksynyt katsomovalmistajan suunnitelmat, joiden mukaan toteutus on tehty.

Toimivuusongelmia on ollut

Viitaharju on kaupungin kanssa samaa mieltä siitä, että areenan katsomon toimivuudessa on käytön yhteydessä huomattu joitakin ongelmia.

Viitaharjun mukaan osa puutteista oli korjaamatta viimeisimmän eli 5. elokuuta 2022 pidetyn vastaanottotarkastuksen aikaan, mutta nyt kaikki on korjattu.

Esimerkeiksi puutteista Viitaharju antaa siirtokatsomoiden eli pääkatsomon siirrettävien osien avautumisessa ja asemoinnissa huomatut ongelmat.

– Moottorit avasivat aluksi siirtokatsomot hiukan vinoon. Katsomotoimittaja teki vetoakseliin muutoksia, ja nyt katsomot avautuvat täysin suoraan. Toinen merkittävä asia oli se, että siirtokatsomot oli keskenään asemoitu niin, että niiden väliin jäävä rako jouduttiin paikkaamaan listoilla tai kaiteilla. Nyt katsomot on asemoitu uudelleen siten, että listoja tai kaiteita ei tarvita niiden välissä.

Areenan rakentamista seuraavan Viialan yhtenäiskoulun rakennustoimikunnan 20. kesäkuuta 2022 kokouspöytäkirjassa viitataan katsomotoimituksen epäselvyyksiin, joita ovat muun muassa toimivuus sekä yhteensopivuus lattiamateriaalin kanssa. Jatkeen mukaan kaikki käytössä havaitut toimivuusepäselvyydet on tällä hetkellä korjattu, mutta lattian ja katsomon yhteensopimattomuuteen urakoitsija on voinut puuttua ainoastaan suojalevyjä toimittamalla. Kuvassa näkyy pääkatsomosta irrotettu siirtokatsomo Suomen ja Unkarin välisessä lentopallomaaottelussa tämän vuoden toukokuussa. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Urakoitsija ei valinnut lattiamateriaalia

Katsomon ja lattiamateriaalin yhteensopivuuden osalta Viitaharju korostaa, että tilaaja on valinnut hankkeeseen kummatkin elementit.

Viitaharju näkee, että urakoitsija ei voi tehdä mitään sille, että valittua lattiamateriaalia on katsomon alla suojattava.

Jatkeelle on Viitaharjun mukaan kuitenkin saapunut Akaan kaupungin edustajalta 20. kesäkuuta 2022 ennen puolta päivää sähköposti, jossa mainitaan, että hallin käyttäjien pitäisi pystyä siirtämään katsomoa ilman lattiansuojalevytyksiä.

– Tilanne on sikäli absurdi, että tilaaja on itse määritellyt tarjouspyyntöaineistoon lattiassa käytettävän materiaalin. Kyseisen lattiamateriaalin valmistajalta löytyy ohje, jonka mukaan lattiat tulee suojata siirtokatsomoiden alla. Olemme toimittaneet kyseisen ohjeen mukaiset suojalevyt kohteeseen. Nähtävästi tilaaja kokee niiden levittämisen liian työläänä, Viitaharju muotoilee.

Viitaharjun mukaan suojalevyt ovat sekä katsomon osien siirtämistä että avaamista varten.

Jalkatilaa on pidetty liian isona

Jatkeen kaupungilta 20. kesäkuuta 2022 saamassa sähköpostissa todetaan lisäksi, että katsomoiden jalkatila olisi tilaajan mielestä liian iso ja että katsomot leviäisivät siksi liikaa pelikenttien suuntaan.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Katsomot täyttävät täydessä mitassaan tarjouspyynnön mukaiset turvaraja- ja muutkin vaatimukset. Tarjouspyynnössä esitettiin pelikenttien turvarajojen suhteen vaatimuksia vain kansallisille peleille. Jos turvarajat ovat maaotteluissa tai muissa kuin kansallisissa tapahtumissa isommat, niihin katsomot eivät sellaisenaan sovellu, Jani Viitaharju vastaa.

Akaa Areenassa järjestettiin Suomen ja Unkarin välinen lentopallomaaottelu 28. toukokuuta 2022.

Jatkeen mielestä katsomo on vastaanotettu

Vaikka kaupunki on kertonut myöhemmin muuta niin rakennustoimikunnalle, Akaan Seudulle kuin Jatkeellekin, on se Viitaharjun mukaan ottanut katsomon kokonaisuudessaan vastaan osana Akaa Areenan sisäpuolisten töiden vastaanottoa 13. huhtikuuta 2022.

– Kohteen ulkopuolisten alueiden vastaanotossa 5. elokuuta 2022 tilaaja esitti jälkijättöisesti, että katsomoita ei olisi otettu vastaan. Mielestäni kyseessä on hiukan erikoinen kommentti varsinkin, kun hallissa on pelattu lentopallomaaottelu ja järjestetty muitakin tapahtumia, joissa katsomot ovat olleet käytössä. Jos katsomoita ei olisi otettu vastaan, niitä ei olisi voinut myöskään käyttää, Viitaharju sanoo.

Viitaharju ei hyväksy väitettä siitä, että katsomo olisi hyväksymättä.

– 13. huhtikuuta 2022 vastaanottopöytäkirjassa näin ei lue, hän perustelee.

Viitaharjun mielestä ei ole kahta sanaa siitä, etteikö areenan katsomo täyttäisi toimivuudeltaan tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia.

– Tuntuu, että ainoa asia, joka tässä hiertää, on suojalevyjen käyttöön kuluva aika, Viitaharju päättää.

Lue myös:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Akaa Areenan katsomoeripuraa koskevan päätöksen salaamisesta: ”Varmaan on teidän edellisten juttujen perusteella pääteltävissä” (7.9.2022)

Kaupunginhallitus käsittelee tänään Akaa Areenan katsomokärhämää (6.9.2022)

Akaa-Volleylla ei ole mitään ongelmaa Akaa Areenan lattian kanssa: ”Kaupunki ja rakennusliike hoitakoon rakenteet kuntoon” – Katsomoiden avaamisesta ja lattioiden levytyksistä vastaa aina Päivänsäde Coaching (6.9.2022)

Akaa Areenan urheilulattiat ovat markkinajohtajia mutta eivät liikuteltavien katsomoiden kuormaa kestäviä – Suojausvapaita vaihtoehtoja löytyy jopa samasta hintaluokasta (2.9.2022)

Kaupunki ei ole hyväksynyt Akaa Areenan katsomoa – Rakennusurakoitsijaa on huomautettu ongelmista jo suunnitelmavaiheessa kesällä 2021 (31.8.2022)

”Olihan tämä Akaa Areenalle, Akaan kaupungille ja Akaa-Volleylle hieno avaus” – Olli Kunnari odotti Unkarilta enemmän, Torsti Mahlanen sai kehuja uudesta hallista (29.5.2022)

Kuvia ja video Akaa Areenasta (10.5.2022)

Lue lisää

Kommentointi on suljettu.

Chat Icon