Topan naiset kaatoivat Hakan Valkeakoskella – Rankkari osoittautui ratkaisevaksi

Kia Lingman (oik.) ratkaisi onnistuneella rangaistuspotkulla voiton Topalle. Kuva on Toijalan Pallo–HJS-ottelusta Akaan keskusurheilukentällä 31.7.2022. Kuva: Oona Eskeli.

FC Haka-j/Naiset ja Toijalan Pallo -49 pelasivat jalkapallon nelosen sarjapisteistä maanantaina 5. syyskuuta. Valkeakosken Saharan tekonurmella päädyttiin lopulta akaalaisten 0–1 vierasvoittoon.

Ottelun hallinnan ensiminuuteista lähtien ottanut kotijoukkue rakensi useita hyökkäyksiä Topan puolustusalueelle. Useat kulmapotkut eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Kun 20 minuuttia oli pelattu, syntyi ottelun ratkaisu. Pallo osui rankkarialueella Hakan pelaajan käteen, ja akaalaisten Kia Lingman upotti rangaistuspotkun vasempaan alanurkkaan.

Topa sai paremman alun toiselle jaksolle saaden jopa tekopaikkojakin. Loppua kohden Haka painosti vahvasti, mutta vieraat kestivät paineen, ja kauden toinen voitto oli tosiasia.

Ainakin yhden kookkaanpuoleisen sulan hattuunsa sai Topan valmennuskaksikko Jesse Järvi ja Pekka Järvinen, sillä näiden joukkueiden keskinäisten pelien pisteet ovat nyt akaalaisille 4–1.

Joukkueiden kolmas kohtaaminen on sunnuntaina 25. syyskuuta Akaassa. Sarjataulukossa Haka on nyt pisteen edellä Topaa.

Topan naiset kohtaavat seuraavaksi sarjakakkosen Ilves-Kissat sunnuntaina 11. syyskuuta kello 15 Akaan keskusurheilukentällä.

Aava Niemi 14, vas. Ella Järvinen 15, kesk. Saara Bandara 13, oik. Kolmikko sai hyvin vastuuta, ottelussa Hakaa vastaan. Kuva: Jukka Koskinen

Lue lisää

Chat Icon