
Perinteisesti loppukesästä juostavat Hämsyn piirinmestaruussisulisäviestit juostiin tänä vuonna 28.8. Nokian keskusurheilukentällä satunnaisten sadepisaroiden saattelemina. Akaalaiset yleisurheiluseurat Viialan Valtti ja Toijalan Vauhti osallistuivat molemmat seitsemällä viestijoukkueella tähän seurahenkeä nostattavaan kisatapahtumaan.
Kaikkiaan viesteissä oli mukana 175 joukkuetta. Viialan Valtti keräsi yhteensä 86 sisulisäpistettä ollen seurojen välisessä kilpailussa kahdeksas. Toijalan Vauhti oli heti Valtin jälkeen yhdeksäs 84 pisteellä.

Viialan Valtin yhdeksänvuotiaille kultaa
Viialan Valtin yhdeksänvuotiaat juoksivat sekajoukkueena sukkulaviestin. Fanni Pakkanen, Sofia Vento, Onni Keitaanniemi, Viivi Pakkanen, Julius Kukkonen, Ruut Lisko, Sofia Viitanen ja Minea Kaukojärvi juoksivat jokainen 60 metrin matkan nurmikentällä yhteisaikaan 1.26,50. Joukkue jäi harmittavasti alle puoli sekuntia pronssimitalista ja sijoittui neljänneksi.
4×400 metrin kapulaviestissä oli Valtilla edustusta sekä yhdeksänvuotiaiden tyttöjen että poikien sarjassa. Pojat juoksivat kahdessa erässä, joista ensimmäisessä kisasi Valtin joukkue.
Julius Kukkonen, Kasper Pukki, Jalmar Pakkanen ja Onni Keitaanniemi juoksivat matkan aikaan 6.58,43 ja sijoittuivat kokonaistuloksissa kymmenenneksi. Myös yhdeksänvuotiaita tyttöjä oli kahden erän verran. Ensimmäisessä erässä Fanni Pakkanen, Elvi Alila, Justiina Keitaanniemi ja Hilma Palsinajärvi pinkaisivat joukkueelleen ajan 6.37,54 ollen kokonaiskisassa 12.
Toisessa erässä Sofia Viitanen, Viivi Pakkanen, Ruut Lisko ja Minea Kaukojärvi pitivät hurjaa vauhtia ottaen ylivoimaisen voiton. Valtin tytöt ottivat jo avausosuudella selkeän johtoaseman, joka säilyi aina maaliviivan ylitykseen asti. Tyttöjen kultajuoksun aika oli 5.32,38 ja se on valtakunnallisesti toiseksi paras aika, johon kyseinen viestimatka on tällä kaudella taitettu.
Valtin 11-vuotiaat tytöt juoksivat myös kaksi viestiä, pikaviestin 4×50 metriä sekä pitkän viestin 4×600 metriä. Pikaviestijoukkueessa juoksivat Salka Koivula, Erin Helenius, Elsa Kiiveri ja Elvi Alila sijoittuen 15:nneksi ajalla 36,23.
Pitkässä viestissä juoksivat Fanni Alila, Salka Koivula, Elsa Kiiveri ja Erin Helenius sijoittuen 8:nneksi ajalla 9.38,37.
Valtin 13-vuotiaat tytöt osallistuivat 4×100 metrin pikaviestiin joukkueella Sohvi Rantanen, Iiris Helenius, Sara Majamäki ja Fanni Alila. Tyttöjen aika oli 1.02,39 ja sillä irtosi 11. sija.

Vauhdin kolme joukkuetta juoksi seitsemänneksi
Toijalan Vauhdin neljä joukkuetta juoksivat kymmenen parhaan joukkoon omissa viesteissään. Sekä tyttöjen että poikien 11-sarjan pikajuoksujoukkueet olivat seitsemänsiä 4×50 metrin juoksussa. Tyttöjen joukkueessa juoksivat Kerttu Kovero, Eva Helminen, Vilma Yli-Koivisto ja Ilona Rahkonen.
Poikien joukkueessa juoksivat Eelis Huovilainen, Joonatan Nuorela, Alex Riihimäki ja Niklas Hukka. Tyttöjen aika oli 31,98 ja poikien 33,11.
Myös 9-vuotiaiden tyttöjen 4 x 400 metrin joukkue ylsi seitsemänneksi ajalla 6.06,21. Joukkueessa juoksivat Aava Piirto, Katarina Lammi, Nella Savikko ja Sini Kirkkomäki. Kaikkiaan 14 joukkuetta selvisi maaliin saakka.
Neljäs kymmenen parhaan joukkoon selvinnyt vauhtilainen joukkue oli 9-vuotiaiden poikien 4×400 metrin viestijoukkue. Joukkueen aika oli 6.17,83 ja joukkueessa juoksivat Julius Nuorela, Noel Kulonen ja veljekset Iiro ja Miro Helle.
Klaudia Lisko
Piia Pentinniemi
Kari Uolamo