Viialassa asunut puutarhuri Oskari Viitanen (22.9.1888–16.1.1965) oli monessa asiassa edelläkävijä paikkakunnalla. Hän oli mehiläistarhaaja ja piti tarhauskursseja, joilla hän opetti sekä mehiläisten käsittelyä ja hoitoa että hunajan linkoamista ja karanneiden parvien pyydystämistä. Viitanen hankki ensimmäisenä Viialassa myös kameran ja polkupyörän.
Viitanen rakensi Viialan Alkkulaan talon, jolle hän antoi mehiläisten mukaan nimeksi Siipelä. Kymmenien mehiläispesien lisäksi Siipelässä oli noin 80 omenapuun omenatarha.
– Edelleen omenapuita on kymmeniä, kertoo Siipelän nykyinen omistaja, Oskarin pojanpojanpoika Lassi Viitanen.
Siipelää korjataan nyt Lassi ja Hanna Viitasen perheen kodiksi. Tampereelta Viialaan muuttaneeseen perheeseen kuuluu myös 1,5-vuotias tytär.
Etuoikeus ja velvollisuus
Mansardikattoinen päärakennus on valmistunut 1915. Vanhasta julkisivupiirustuksesta löytyy päiväys vuodelle 1913 ja navetan kivijalasta vuosi 1914. Lassi Viitaselle Siipelä on ollut mummola ja suvun kesäpaikka.
– Tämä on hieno ja meille ainutlaatuinen paikka. Täällä asuminen on meille etuoikeus, mutta siihen sisältyy myös paljon velvollisuudentuntoa sukupolvien jatkumosta. Sukulaisilla liittyy paikkaan paljon muistoja ja tunteita. Kunnostamme taloa pieteetillä paitsi itselle myös ehkä vielä enemmän seuraaville sukupolville. Talo on ollut olemassa reilut sata vuotta ja sen pitäisi olla tässä vähintään vielä toiset sata vuotta, Viitanen kertoo.
Betonia käytettiin varhain
Ammattitaitoa talon korjaamiseen löytyy omasta takaa, sillä Lassi Viitanen on ammatiltaan arkkitehti, ja hänellä on oma arkkitehtitoimisto Noan Tampereella. Hanna Viitanen on sisustusarkkitehti. Arkkitehdin silmin katsottuna talo edustaa myöhäisjugendia ja siihen sekoittuu myös romanttisia huvila-aiheita. Erikoispiirre on betonin laaja käyttö kellarin seinissä, välipohjassa ja navettarakennuksessa.
– Betonia on käytetty täällä melko varhaisessa vaiheessa. Se oli siihen aikaan kallista, eikä tämä talo ollut millään tavalla varakas. Ehkä se kertoo Oskarin edistysmielisyydestä, Lassi Viitanen kertoo.
Pihapiirissä ollut navettarakennus paloi vuonna 1936. Rakennuksessa oli myös puusepänverstas ja sauna, jonka piipusta lentänyt kipinä sytytti pärekaton tuleen. Vanhoille perustuksille rakennettiin pienempi talousrakennus, ja erillinen saunarakennus tehtiin ylemmäs mäelle.
Elyn avustus pihasaunalle
Saunarakennus on yksi tänä vuonna rakennusperinnön hoitoavustusta saaneista kohteista Pirkanmaalla ja ainoa avustuskohde Akaassa. Pirkanmaan ELY-keskus myönsi rakennuksen vesikaton ja piipun kunnostamiseen 2500 euroa.
Saunarakennusta korjataan päätalon tapaan perinnerakentamisen periaattein. Alkuperäisenä vesikattona on ollut kolmiorimahuopa, myöhemmin peltikatto ja nyt käsityönä tehty sinkitty konesaumapeltikatto.
Rakennuksessa ei ole ollut rännejä, minkä seurauksena sadevedet valuivat seinän viereen. Nyt uuden katon jalkaränni ohjaa veden syöksytorveen. Viime kesänä tehtiin rakennuksen perustusten salaojat ja rakennettiin sadevedenohjaus.
Kutterinpuru on hyvä eriste
Kattorakenteiden lahonneet osat on uusittu ja yläpohjasta siivottu turpeet, sammaleet, lasivillat ja roskat ja vaihdettu tilalle havupuun kutterinpurua. Sitä käytetään eristeenä myös päärakennuksessa.
– Kutterinpuru on erittäin hyvä eriste hengittävän talon vaakaeristeeksi, joka pystyy vastaanottamaan ja luovuttamaan vesihöyryä. Sitä ominaisuutta ei ole lasivillalla, Lassi Viitanen sanoo.
Saunan piippu oli aikojen saatossa päässyt huonoon kuntoon. Kaatunut kuusi oli runnellut sitä, ja naakat olivat tehneet hormiin pesiään. Remontissa vesikaton yläpuolinen osa piipusta uusittiin kokonaan, kuten myös alapään murtuneet osat. Korjaukseen käytettiin vanhoja kierrätystiiliä.
Saunarakennuksen huonoon kuntoon menneet alimmat seinähirret on tarkoitus vaihtaa. Myös rakennuksen alapohja, niin sanottu rossipohja, on päässyt huonoon kuntoon, ja se joudutaan uusimaan kauttaaltaan.
– Vanha rakennus on aina korjattavissa. Pitää vain hyväksyä se, että kaikki ei aina ole ihan suorassa ja pinnoissa näkyy ajan patina. Korjausrakentamisen perusperiaate on, että vaihdetaan vain välttämättömät osat. Aina ei tarvitse vaihtaa koko lautaa tai koko lattiaa, vaan sen voi vaihtaa osittain. Samalla säilyy historiaa ja vanhan rakennuksen tunnelma, Viitanen sanoo.
Kakluunit purettiin 1960-luvun remontissa
Päärakennus on tarkoitus palauttaa samannäköiseksi kuin se oli ennen 1960-luvun lopun peruskorjausta. Silloin pieniruutuiset ikkunat vaihdettiin yksiruutuisiin, neljä kakluunia ja toinen piipuista purettiin ja puulämmitys vaihdettiin öljylämmitykseen. Leveät lattialankut tasoitettiin sementillä ja päälle asennettiin muovimatto. Vain pieni osa lankuista on pystytty pelastamaan, ja ne on tarkoitus käyttää uudelleen saunatuvan lattiassa. Eniten Viitasta säälittää kakluunien purkaminen.
– Tuntuu aika hullulta, että taloon ei jäänyt muuta tulisijaa kuin pieni puuhella keittiöön. Mutta ymmärrän, että 50 vuotta myöhemmin on helppo arvostella jotain, mikä aikalaisten silmin on silloin ollut parasta, mitä rahalla saa.
Viitanen vinkkaa, että perinnerakentamisesta tietoa saa esimerkiksi Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistykseltä.
Lue myös:
