Näinä päivinä tulee 20 vuotta siitä, kun tulin äidiksi. Tuolloin lämpimänä alkaneen syyskuun puolivälissä kahden työssäkäyvän arki mullistui, mutta aika sille tuntui juuri oikealta. Äitejä lasten ikä yhdistää enemmän kuin oma ikä, ja omien lukemien sijasta aloin minäkin seurata lapsen päiviä, viikkoja ja vuosia. Tänäänkin tuntuu siltä, että en ole vanhentunut, vaikka lapsi onkin 20-vuotias.
Lapsilukumme jäi kahteen, koska elämässä tapahtui asioita, joihin emme voineet vaikuttaa. Lasten lukumäärä, ikäero tai sukupuoli ovat kuitenkin yhdentekeviä, eivätkä tee kenestäkään huonompaa tai parempaa äitiä kuin joku muu. Jokainen lapsi on omanlaisensa, mutta minä en usko, että useammat koulunaloitukset tai rippijuhlat olisivat jalostaneet minua äitinä. Elämästä oppii muutenkin kuin kertaamalla. En ole taitavampi äiti kuin yhden lapsen äidit tai surkeampi kuin suurperheiden äidit.
Vanhempina tehtävämme on ollut valmistaa lapset maailmaan, ei muuttaa maailmaa heille sopivaksi. Puhuminen, empatiakyky ja itsetuntemus ovat olleet perheessämme tärkeämpiä asioita kuin se ovatko nallekarkit menneet joka tilanteessa tasan. Usein halaus on auttanut lasta enemmän kuin Wilma-viesti. En ole lasteni kaveri, mutta en myöskään ehdoton auktoriteetti. Keskinäinen kunnioitus on syntynyt siitä, miten kohtelemme toisiamme, ei siitä kuka on vanhempi.
Äitiys on ollut rakkaimpia roolejani, mutta ei suinkaan ainoa. Perheen ohella olen saanut tehdä mielekästä työtä, harrastaa, olla vaimo ja ystävä. Olen jopa bilettänyt aamuviiteen, vaikka kotona on ollut pieni lapsi… Hui!
Lasten aika erossa äidistä ei ole osoittautunut vahingolliseksi. Päinvastoin! Isä on ollut tasavertainen vanhempi, ja hetket sukulaisten hoivissa ovat vain lisänneet läheisten määrää lasteni elämässä. Esikoinen kuvaili päiväkodissa isänsä siskoja aikuiskavereikseen, ja pidän sitä aika ainutlaatuisena asiana heille kaikille. Kiitän itseäni, että olen uskaltanut tehdä kuten olen kokenut parhaaksi. Vaatii rohkeutta pyytää apua ja tehdä joskus asioita odotusten vastaisesti.
Ilman äitiyttä olisin varmasti erilainen ihminen. Elämästäni puuttuisivat monet ihmiset, joihin olen lasteni kautta tutustunut, ja olisin jäänyt ilman monta erityistä hetkeä. Mutta lapsi ei ole vanhempansa jatke, ja ilman omia lapsiakin voisin elää täysipainoista elämää.
Onneksi olen kuitenkin saanut kokea tämän.
Tekisinkö jotain toisin? Kyllä, mutta olen päättänyt olla murehtimatta sitä liikaa. Elämässä ihan ok riittää ja puhumalla voi selvittää mieltä painavia asioita. Vaikka toisinaan voimavarat ovat olleet koetuksella, lapset eivät ole minulle mitään velkaa. Monet valintani ovat olleet omiani, eivät lasteni vaatimuksia. Äitiys on ollut etuoikeus, ei uhraus.
Pian olemme taas kaksi työssäkäyvää aikuista. Hienoa että kaikkien näiden vuosien jälkeen minun ei tarvitse pohdiskella, tunnenko miestäni enää tai kenelle voisin soittaa, kun kaipaan ystävää. Onneksi, sillä elämäni jatkuu, vaikka lapset itsenäistyvät.
Erika Löövi
Kirjoittaja on yhden lukiolaisen ja yhden varusmiehen äiti sekä KTM.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
