
Tuomiokapituli on evännyt Akaan seurakunnan kirkkoherra Ali Kulhian anomuksen kirkkoherran viran osa-aikaisuudesta ja tehtäväjärjestelyistä. Viranhaltijapäätöksen on tehnyt 29. syyskuuta notaari Hannu Laukkonen.
Kulhia anoi, että hän voisi hoitaa kirkkoherran virkaa 50 prosentin virantoimitusvelvollisuudella ilman hallinnollisia ja esimiestehtäviä ajalla 3.I0.2022–3 1.1.2023.
Kirkkoneuvosto vastusti
Kirkkoneuvosto antoi asiasta maanantaina 26. syyskuuta oman lausuntonsa, jossa se ei puoltanut Kulhian anomusta. Kieltävää lausuntoa kirkkoneuvosto perusteli viimeisten vuosien aikana toistuvilla kirkkoherran viran sijaisuuksilla, jotka ovat kuormittaneet työyhteisöä sekä vaikeuttaneet seurakunnan kehittämistä. Lisäksi kirkkoneuvoston mukaan kirkkoherran viranhoidon ja vastuun jakaminen useammalle henkilölle Akaan kokoisessa seurakunnassa ei ole mahdollista.
Kirkkoneuvosto piti Kulhian paluuta muutenkin ongelmallisena. Neuvoston mukaan se olisi seurakunnan ja työyhteisön edun vastaista. Neuvosto toivoi, että Kulhialle mahdollistuisi osa-aikainen työ jossain muussa seurakunnassa.
Tehtävien jakaminen haastavaa
Tuomiokapituli yhtyy päätöksessään evätä anomus kirkkoneuvoston näkemykseen, että Akaan kokoisessa seurakunnassa anomuksessa esitetty järjestely ei olisi toimiva vaan seurakunta tarvitsee kirkkoherran virkaan henkilön, joka voi hoitaa kaikki virkaan liittyvät tehtävät.
Päätöksessä kerrotaan, että koska kirkkoherran virkaan liittyvien tehtävien jakaminen useamman henkilön kesken on hyvin haastavaa, on Tampereen hiippakunnassa viimeisten vuosien aikana vain kertaalleen päädytty ratkaisuun, jossa kirkkoherran viran tehtäviä on jaettu kahden henkilön kesken.
– Silloinkin kyseessä oli pieni seurakunta ja järjestelystä sovittiin yhteistyössä niin virassa olleen kirkkoherran kuin kirkkoneuvoston kanssa, päätöksessä todetaan.
Päätöksessä kerrotaan, että asiakohta sisältää salassa pidettävää tietoa perusteena kirkkolaki (25:8 §) ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (24 §:n 1 mom. 25 kohta). Muutamat kohdat päätöksessä on peitetty mustaamalla teksti.
Lue myös:
Kommentointi on suljettu.